RHAMNES
Mitä —?

EUCHARIS
Pelkään, hän on sairas.

RHAMNES
Sen kääntäköhön toisin jumalat!

EUCHARIS Ma kaukaa häntä seuraelin, aina luo suuren suojan, siellä kätköstäni ma häntä tyystin tarkkaelin. Siinä hän seisoi pylväspariin nojaten ja katsoi ulapalle aavan meren, mi kallioita vasten kuohuin särkyy. Niin mykkänä ja liikkumatta seisoi hän tuijottavin silmin, kalpein poskin tuoll' ylähällä kesken veistokuvain, joit' itse muistutti hän. Joskus vain hän liikahteli, tarttui kukkihin ja kultaan, koruihin ja muuhun, mihin käsvarsi ylettyi, ja viskas alas ne kuohuvahan mereen, seuraten niin kaihoisasti niiden katoomista. Jo aioin lähestyä, silloin soitto soi huoneen halki, hänen olentonsa sai värjymään se: hänen lyyrassaan, jok' oli pylvähäsen ripustettu, soi kielet merituulen näppäilyistä. Hän huoahtaen ylös silmää, värjyin kuin korkeamman mahdin koskettama. Mut siinä lyyraan tuijottaen, kohta taas kaikki kuolleet piirteet elpyvät ja outo hymy leikkii huulillaan. Nyt aukenevat huulet suljetut ja sanat synkän-kaikuvaiset kuuluu jo Sapphon suusta — mut ei sanat Sapphon. Sa kutsutko, hän puhuu, ystävätär? Sa rohkaisetko? Oi, ma ymmärrän sun viittaukses, lyyra, ystäväni. Sa mennehistä muistutat! Oi kiitos! — Hän kuinka käsihinsä lyyran saa jok' korkealla riippuu, tuot' en tiedä, — kuin salama mun silmissäni välkkyi. Kun taas ma näen — soitintansa painaa hän myrskyilevää poveansa vastaan jok' kuuluvasti aivan hengitti. Hän sitten Olympia-seppeleensä, jok' ompi yllä alttarinsa, ottaa ja päähän laskee, ylleen purppuraisen hän viitan heittää tulen-hehkuvan. Ken hänet silloin ensikerran näki tuoll' ylhääll' astuimilla alttarin: käsvarrell' lyyra, katse kohotettu ja kohotettu koko olento, ja valon kirkastama, — jumalaks hänt' oisi polvillansa tervehtinyt. Kun siinä mykkänä ja liikkumatta hän seisoi, valtas pelko, kauhu minut ja kuollut katseensa mua väristytti, siks riensin —

RHAMNES
Hänet jättäin! Luokseen nyt!
Mut katso! Kuka tulee —? Hän, hän tulee!

Kuudes kohtaus.

Sappho, rikkaasti puettuna, kuten ensi näytöksessä, purppuraviitta hartioilla, laakeriseppel päässä, kultainen lyyry kädessä, ilmestyy palvelijattariensa ympäröimänä pylväskäytävän portaille ja astuu niitä alas vakavana ja juhlallisena.

(Pitkä väliaika).

MELITTA
Oi Sappho, valtijatar!

Sappho (levollisesti ja vakavasti)
Mitä tahdot?