SAPPHO (astuen korkealle rantapenkerelle ja ojentaen kätensä Phaonin ja Melittan yli) On lempi ihmislasten, jumalain on kunnioitus. Kaikki nauttikaa, mik' kukkii teille, mua muistellen. Niin maksan elämäni viime velan, te jumalat nyt heidät siunatkaa ja minut ottakaatte!
(Syöksyy kalliolta mereen).
PHAON
Seis! Seis! Sappho!
MELITTA
Voi, nyt hän syöksyi alas, kuolee.
PHAON (Melittan kanssa häärien)
Apua!
Nyt rantaan! Nopeasti! Apua!
(Muutamat poistuvat).
RHAMNES (joka on astunut rantapengermälle) Nyt auttakaatte jumalat! Jos tuohon hän kalliohon itsens' satuttaa hän murskautuu. — Se tapahtunut on!
PHAON
Miks vitkastelet? Venheesehen nyt!
RHAMNES (astuen alas) Seis! Liian myöhäistä se. Hauta hälle suo meren pyhäin aaltoin vuossa — koska ei päältä maan hän sitä tahtonut!
PHAON
Siis kuollut?