"Intialaisten viisasten tuntema selitys ihmisen pääasiallisesta rakenteesta, jonka Theophrastus Paracelsus jo kolmesataa vuotta sitten esitti ja H.P. Blavatsky myöhemmin julkaisi, nöyryytti tiedemiesten ylpeyttä ja pappien turhamaisuutta. Kun nämä selitykset tulevat tutummiksi ja niitä opitaan paremmin ymmärtämään, tulevat ne todistamaan oppineille, kuinka vähän he tietävät ja tulevat papeille osoittamaan heille kuuluvan paikan siveysopettajina. 'Salainen oppi' todistaa, ettei ihminen vielä ole jumala, vaikka jotkut sitä itsestään kuvittelevat. Se todistaa, että ihminen voi olla älyn kannalta katsottuna jättiläinen, mutta hengen näkökannalta vain kääpiö. Se selittää edelleen, että laki, joka fyysillisellä tasolla johtaa elimistön kasvua, ei sen kautta tule kumotuksi, että se samalla toimii vastaavan sielullisen tason elimistön sisäpuolella. Se opettaa, ettei tyhjästä voi mitään syntyä, mutta jos vain itukin jostain on olemassa, olkoon se näkymätönkin, niin voi se versoa ja kehittyä edelleen.
"Jokaisen tällaisen idun, samoin kuin jokaisen olennon kasvaminen riippuu, mikäli asiaa tunnemme, määrätyistä edellytyksistä. Nämä edellytykset voivat perustua joko olion henkiseen toimintaan itseensä, jos sillä on kykyä niitä itselleen hankkia, tai voivat ne riippua ulkonaisista syistä, joita ei olio itse saata hallita. Kasvi tai eläin ei voi kasvaa, ellei sillä ole sitä ravintoa tai niitä olosuhteita, joita se tarvitsee.
"Katsele puuta, joka kasvaa yksinään aukealla paikalla tuulen ja tuiskujen hyökkäysten alaisena. Se on voimakas, koska se myrskyn ja häviön uhalla pysyy pystyssä, jota vastoin sen tiheässä metsässä kasvavat veljet, jotka latva latvaa vastaan seisoen toisiaan tukevat, epäitsenäisyytensä tähden ovat heikkoja ja sentähden helposti joutuvat rajuilman uhriksi.
"Samoin käy älyihmisen. Hän kasvaa opettajien ja ystävien suojaamana koulumuurien sisäpuolella tai yliopistossa. Häntä tukee kasvattajien ja kirjojen auktoriteetti. Toinen viittaa aina toiseen. Mutta kun elämän myrskyt tulevat, tunkeutuvat uudet ja vieraat aatteet hänen mieleensä. Myrskyt ulvovat ja kaatavat lipun, jolle hän on uskontunnustuksensa kirjoittanut. Auktoriteetit syöksyvät alas ja hänen ylpeytensä niiden mukana.
"Mutta niin ei ole asiaintila yksin fyysillisellä ja älyllisellä tasolla. Myöskin tunteiden valtakunnassa vallitsevat samat lait.
"Se, joka tahtoo kehittää voimiaan, ei saa antaa esteitten itseään pelottaa. Niiden juurella kasvaa hänen voimansa. Hänen täytyy varustautua asettamaan mielipiteensä tuulia vastaan, eikä hän saa kaatua, joskin intohimon myrskyt hänessä nousevat. Hänen täytyy pakoittautua pitämään siitäkin kiinni, jota hänen luonnollinen makunsa on taipuvainen vastustamaan ja olemaan sopusoinnussa sen kanssa, mikä hänestä tuntuu vihamieliseltä. Todellisuudessa on juuri se hyödyllistä hänen voimiaan terästämään. Hänen täytyy oppia kantamaan vihaa ja parjauksia, kestämään pahansuopuutta ja vastustusta, tuntemaan tuskaa ja panemaan arvoa vain elämän todellisille arvoille. Vastustavat vaikutukset, jotka hänen tielleen nousevat, herättävät myrskyn riehumaan hänen sydämessään. Mutta saatuaan voiman myrskyä hallitsemaan, opittuaan intohimojensa kiihtyneille ja hurjille aalloille sanomaan: 'hiljene', — silloin tunkeutuvat ensimmäiset nousevan rauhanauringon säteet hänen sydämeensä. Niiden lämpimän hehkun edestä pakenee arvostelevan ja punnitsevan järjen kylmä kuuvalo. Uusi, näkyväistä maailmaa suurempi, avautuu hänen sisäisen silmänsä eteen. Siinä hän tyytyväisenä avustaa ja löytää ne loppumattoman autuuden lähteet, joita eivät aistinelämän ihmiset tunne. Silloin ei hän enää järkeile totuudesta, sillä hän näkee sen sydämessään. Hänen ei enää tarvitse asettua myrskylle alttiiksi, sillä hän löytää turvan hiljaisuudessa, ei siksi, että myrskyjä pelkäisi, sillä ne eivät enää tuota hänelle tuskaa, vaan siksi, että hän tarvitsee voimansa vasta heränneen henkisen siemenen kehittämiseen. Hän ei enää niitä tuhlaa hyödyttömästi näkyväisessä maailmassa.
"Tällainen hiljaisuudessa vietetty elämä tuntuu toivottavalta ja hyödylliseltä vasta silloin, kun ihminen on voittanut määrätyn kypsyydenasteen. Mutta jos hän vetäytyy pois maailmasta hänen vielä maailmaa tarvitessaan, koettaa hän pyrkiä taivasmaailmaan alkaen portaitten yläpäästä. Sallikaa niiden jäädä maailmaan, jotka sitä vielä tarvitsevat. Kuta suuremmat ympäröivät kiusaukset ovat, sitä suuremmaksi kasvavat hänen voimansa menestyksellisen vastustuksen kautta.
"Vain se ihminen, joka oman henkisen piirinsä sisäpuolella kykenee voittamaan henkensä kaipaamat edellytykset, on kaikista ulkonaisista olosuhteista riippumaton ja aivan vapaa. Se taas, joka ei henkistä maailmaa voi synnyttää omaan sieluunsa, tarvitsee ulkonaista maailmaa sieluaan kehittämään. Henkistä kypsyyttä vailla olevat ihmiset, jotka vetäytyvät maailmasta pois sitä peläten, eivät ole sankareita, jotka ovat maailmasta kieltäytyneet. He ovat pelkureita, jotka jättävät paikkansa, kun taistelu elämän kanssa alkaa. Sellaiset ihmiset usein vetäytyvät luostareihin vain viettääkseen mukavampaa elämää ja vielä kaupanpäälliseksi saadakseen pääsylipun taivaaseen. He kuvittelevat tekevänsä jumalalle otollisen työn viettäessään hyödytöntä ja merkityksetöntä elämää ja tästä kuvitellusta palveluksesta odottavat he elämänsä loputtua palkintoa. Mutta palkintokin, jota he odottavat, jää heidän mielikuvakseen. Kuten aistinihminen kuluttaa aikansa hyödyttömissä huvituksissa, niin käyttää tällainen hurskaskin aikansa hyödyttömiin seremonioihin ja rukouksiin. Aistinihmistä kiihoittaa aistinhuvitusten halu, hurskaita taas toisen puolen ilojen toivo. Kumpaisetkin toivovat tyydytystä omalle personalliselle itselleen. En voi nähdä oleellista eroa heidän vaikutintensa ja siveellisten pyrkimystensä välillä.
"Mutta henkisesti kehittyneen ihmisen laita on aivan toinen. Jumalallinen prinsiippi on ihmisessä olemassa aivan riippumatta suhteellisen avaruuden ja ajan rajoituksista. Se on ijäinen ja itsestään olevainen. Sitä ei vastustus kiihoita, siihen ei vaikuta vastaan toimiminen, eikä sitä viisastelut häiritse. Kun se kerran on ihmisessä tullut tietoiseksi omasta voimastaan, ei se tarvitse sitä kiihoitusta, jota aistillinen elimistö vaatii, eikä se myöskään välitä ulkomaailmasta tulevista aistimien vaikutuksista. Se on itse se tahto, joka oman aineensa sisäpuolella luo maailmoita. Se on sielun kaikkien eläimellisten ja alkeellisten voimien herra, ja niiden levottomuus ei sitä kiihoita eikä painosta. Se on jumalallinen itse ijäisessä ja muuttumattomassa puhtaudessaan.
"Ihminen, jossa tämä jumalallinen olemuspuoli kerran on herännyt ja joka käytännössä on kokenut sisäistä elämää, ihminen, joka on astunut sisään taivaan kuningaskuntaan ja jaksaa seisoa lujana omilla jaloillaan, ei enää tarvitse ulkonaisen elämän riehuvien myrskyjen kasvattavia kokemuksia hankkiakseen vastustuksen kautta itselleen voimaa. Hänessä ei myöskään koskaan enää nouse halu palata takaisin maailman huvituksiin ja narrimaisuuksiin. Hän ei vetäytyessään yksinäisyyteen ole mistään kieltäytynyt, sillä emme sitä voi sanoa kieltäytymiseksi, että heitämme luotamme sellaista, jota pidämme vain paheena. Tätä ihmistä ei voi pitää askeettina, sillä hän ei alistu minkäänlaiseen kidutukseen tai itsensä kurittamiseen. Ei ole itsemme kieltämistä se, että kieltäydymme sellaisesta, mistä emme itse välitä. Todellinen askeetti on se, joka elää maailmassa ja jota maailman kiusaukset ympäröivät, — jonka sielussa eläimelliset ainekset vielä ovat toiminnassa ja vaativat halujen tyydyttämistä, — ihminen, jolla on käsissään tyydyttämisen keinot, mutta kuitenkin ylevän tahdon voimalla voittaa eläimellisen itsensä. Kun hän on noussut tuon tilan yläpuolelle, voi hän vetäytyä maailmasta pois ja käyttää energiansa itsensä laajentamiseen ja henkisten voimiensa palvelukseen. Silloin hän on täydellisesti onnellinen, sillä hän voi nyt hankkia kaiken haluamansa oman sisäisen maailmansa piiristä. Hän ei enää odota tulevaista palkintoa taivaissa, sillä mitä voisi taivas hänelle enempää tarjota kuin autuutta, joka hänellä jo on. Hän ei enää kaipaa muuta kuin kykyä hyvän tekemiseen maailmalle.