"Opi nyt", sanoi hän, "eroittamaan olioiden olemus, niiden sielu, muodoista tai välikappaleista, joissa se itseään ilmentää ja joita se eri olemisen tasoilla käyttää toimintaansa varten. Ensimmäinen ehto totuuteen pääsemiseksi on oppia ymmärtämään ero itse olemuksen ja sen ilmennyksen välillä.
III.
SELITYKSIÄ
"Kuten nyt omasta kokemuksestasi tiedät", jatkoi adepti selityksiään, "ei ihmisen sielu ole muodoton henkäys, vaan ihminen kaikkine elimineen on sielu ja aineellinen ruumis on sen karkeasta aineesta rakennettu puku.
"Sielun elimistö on välikappale, jonka kautta se vaikuttaa sisästä ulospäin ulkonaiseen maailmaan. Tässä voi kaikkiallinen ja jakamaton jumalallinen henki yksilöllisesti kehittyä, siinä alkaa se personallisen olemassaolonsa ja saa siitä sen ravinnon, josta se luo voimansa. Niinkauan kun ei ihminen tunne niitä toimintoja, jotka tapahtuvat hänelle itselleen näkymättömässä elimistössään, niin hänellä tuskin on voimaa näitä toimintoja johtamaan ja hallitsemaan. Hän on kuin kasvi, jonka olemassaolo on riippuvainen luonnonvoimista, tuulesta ja sateesta sekä muusta, mikä sattumalta häntä ympäröi. Sillä ei ole voimaa kasvuaan ehkäisemään eikä myöskään sitä kiiruhtamaan. Mutta kun ihminen on päässyt tietoiseksi oman sielunsa rakenteesta, kun hän tulee tietoiseksi omassa elimistössään tapahtuvista toiminnoista, voi hän niitä johtaa ja hallita ja siten ohjata kehityksensä oikeaan uomaan.
"Hän kykenee ottamaan vastaan ja työntämään luotaan sielullisia vaikutuksia. Hänestä tulee oma Mestarinsa ja hän saavuttaa niin sanoakseni sielullisen paikallistuntemuksen. Tällainen ihminen nousee silloin yhtä korkealle yläpuolelle niiden, joilla ei ole tätä tietoa ja voimaa, kuin eläin on kasvin yläpuolella. Eläin voi etsiä ravintoa itselleen, voi sitä valita ja hyljätä mielensä mukaan, mutta kasvi on paikalleen kahlehdittu ja riippuvainen ympäröivistä olosuhteista. Tietämätön on samoin riippuvainen ympäröivistä olosuhteista, mutta viisas määrää ne itselleen.
"Vuosisatojen aikana hallitsi niin tietämättömiä kuin oppineita eräs määrätty taikauskon muoto. Pidettiin ihmistä täydellisenä olentona, joka ei kyennyt sen suurempaan elimelliseen kehitykseen. Tosin ymmärrettiin, että sen elonhenki kykeni tietojaan laajentamaan ja että ihminen vanhempana voi oppia asioita, joita hän ei nuoruudessaan tiennyt. Mutta itsenäistä ajattelemista ja hengentoimintaa pidettiin mahdottomana. Se olisi ollut voimaa ilman ainetta, toimintaa ilman aineellista pohjaa, tyhjää. Ei tiedetty, minne ihminen kokosi voittamansa tiedot, eikä mitä hänestä kuoleman jälkeen tulisi. Ei tiedetty tulisiko hän kuoleman jälkeen elämään toisessa tilassa ja ehkä löytäisi suotuisamman tilaisuuden tietojen hankkimiseen vai voiko hän kuoleman jälkeen ilman ruumista ollen ensinkään mitään oppia. Ei oltu selvillä edes fyysillisen ruumiin tarkoituksesta.
"Tiede pani arvottomina tämänlaatuiset tutkimusaiheet syrjään. Kannatettiin mieluummin sitä näkökantaa, joka opetti aineen täydellistä haihtumista, kuin että olisi myönnetty luonnossa löytyvän sellaista, mitä ei vielä tiedetty. Teologien levittämät selitykset eivät olleet sen tyydyttävämpiä kuin tiedemiestenkään, sillä he uskoivat tai olivat ainakin uskovinaan, että ihminen oli täydellinen olento. Hän oli täydellisyyden tilassa lähtenyt luojan kädestä ja oli ennen tekemiensä pahojen tekojen tähden kahlehdittu tälle planetalle. Oltiin sitä mieltä, että jos ihminen jumalattoman elämän jälkeen kääntyisi hurskaasen elämään, voittaisi hän syntiensä anteeksiannon sekä jumalan suosion. Täten tulisi hänestä kuoleman jälkeen korkeampi olento. Hän astuisi paratiisiin ja eläisi edelleen lakkaamattomassa ilossa.
"Jokainen itsenäinen ajattelija meidän aikanamme huomaa, etteivät tällaiset teoriat voi tyydyttää vilpitöntä totuudenetsijää. Mutta tällaisia olettamuksia ei silloin voitu tosiksi todistaa ei myöskään vääriksi, eivätkä ihmiset yleensä siihen aikaan ajatelleetkaan. Siitähän he maksoivat tohtoreilleen.
"'Salaisen opin' julkaisemisen jälkeen joutuivat niin hyvin tiedemiesten kuin teologien mielipiteet perusteitaan myöten horjumaan. Yhä yleisemmin ruvettiin tunnustamaan totuus, jota vanhan ajan viisaat kunnioittivat, vaan jonka nykyinen aikamme kokonaan oli unohtanut, nimittäin se, että ihminen ei ollutkaan täydellinen olento. Hän ei olekaan ainaisesti paikalleen jäämään kirottu, vaan on hänen ruumiinsa ja henkensä alituisten uudistusten ja vaihtelujen alainen. Tunnustettiin myöskin, että minkäänlaista uudistusta ei voi olla ilman ainetta, koska ei voimaa ole ilman ainetta. Tiedemiehille todistettiin, että tiede tuntee hyvin vähän sitä salaperäistä olentoa, jota sanomme ihmiseksi, että se tuntee vain häntä koskevia ulkonaisia ilmiöitä, hänen kuortaan, mutta ei mitään siitä elävästä voimasta, joka toimii fyysillisen ruumiin naamion sisäpuolella. Julkeille teologeille, jotka uskottelivat, että ihmisen menestys riippui heidän siunauksestaan tai kirouksestaan, todistettiin, että oikeus on eroittamaton jumalkäsitteestä ja että vain jumala on kuolematon. Järjelle todistettiin logiikan avulla, että jumala on jumalhengen olemus ihmisessä ja että se yksin voi elää eteenpäin, kun ihmisen kaikki alemmat ja epätäydellisemmät ainekset ovat haihtuneet. Ihminen, jossa ei jumala ole jumaluudentilassa ei voi ruumiin kuoleman jälkeen hypätä korkeampaan piiriin, — piiriä, joka ei vastaa hänen elämänaikana saavuttamaansa kehitystä.