"Elämä, tunne ja tajunta eivät ole ruumiin ominaisuuksia, ne ovat näkymättömän, mutta todellisen ihmisen toimintoja ja kun hän kerran on oppinut tuntemaan todellisen olemuksensa ja omat voimansa, niin voi hän kiinnittää tajuntansa mihinkä paikkaan tahansa tällä planeetalla."
"Nämä aatteet ovat niin valtavia, etten niitä vielä kylläksi käsitä, mutta pelkään, että tiedemiehet, jotka eivät tahdo nousta yläpuolelle itse luomaansa järjestelmää, eivät koskaan tule niitä tunnustamaan."
"Niin on", sanoi adepti. "Nykyisen sukupolven oppineet eivät niitä ymmärrä ja tunnusta, mutta tulevaisuudessa tulevat ne käsitettäviksi kaikille, jotka eivät ole oppineita ainoastaan ruumiissa, vaan myöskin sydämessä. Meidän älyllisen vuosisatamme aikana ovat useimmat älylliset ihmiset keskittäneet tajuntansa aivojen sisäpuolelle ja elävät niinmuodoin vain talonsa yläkerrassa. Mutta aivot eivät muodosta tärkeintä osaa talossa, jossa ihminen asuu. Elämän keskus on sydän ja jos ei tajunta keskity elämän keskuspaikkaan, niin eroittuu se elämästä ja lakkaa lopulta kokonaan olemasta. Kehoittakaa niitä, jotka tahtovat kehittää intuitsiooniaan, ajattelemaan sydämellä, eikä vain tutkimaan aivoillaan. Kehoittakaa heitä päivä päivältä laskemaan ajatuskykynsä elämän keskukseen, sydämeen, kunnes koko heidän tajuntansa siihen keskittyy. Ensin näkevät he kaiken pimeytenä, mutta jos he jatkavat kokeitaan, tulevat he pian näkemään keskipisteessä valon, valon, joka hengen valaisee. Tämä sammuttamaton valo lähettää säteensä tähtiin asti ja siinä heijastuvat menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.
"Luonnon suurimpia salaisuuksia ei ensinkään ole vaikea käsittää, jos vain mieluummin katselemme niitä, kuin omia harhakuviamme. Korkeimmat aatteet ovat helppoja ymmärtää, jos vain tahdomme niitä ymmärtää, emmekä jää pitämään kiinni omista luomistamme. Ihmisen mieli on kuin peili. Siinä heijastuvat maailmanhengessä leijailevat aatteet, kuin hiljaisessa järvessä, joka uskollisesti kuvastaa yläpuolellaan leijailevia pilviä. Kun järven pintaa kosketetaan, vääristyvät kuvat. Ja kun vesi sekoitetaan, häviävät ne kokonaan. Mutta yhtä vähän kuin saituri, joka koko elämänsä ajan on aarteitaan tarkannut ja suojellut, niistä luopuisi, yhtä vähän voimme odottaa nykyajan tiedemiehen tai filosofin luopuvan omista ajatustavoistaan. Luen sydämestäsi halun perustaa tosijärkevä seura. Varotan sinut kuitenkin sitä varten kääntymästä oppineitten puoleen, sillä jos sen teet, valitset huonoimman keinon aatteesi toteuttamiseksi ja voit olla varma sen epäonnistumisesta."
"Tunnustan jo asiaa ajatelleeni ja etsineeni keinoja sen toteuttamiseksi. Tahtoisin perustaa seuran tai koulun, jossa täydellisyyteen pyrkijät voisivat käyttää voimansa hyödyllisten ja kestävien asioiden saavuttamiseksi olematta pakoitettuja maailman harhakuvia seuraamaan. Olen hengessäni jo hakenut paikkaa, missä sellaisen seuran jäsenet voisivat elää sisäistä hengen elämää. Tahtoisin mielelläni perustaa teosofisen luostarin, jossa samoin kuin tekin, voisimme luonnon suuruuden, ylevyyden ja hiljaisuuden ympäröiminä pyrkiä adeptiuden tielle paeten nykyaikaisen yhteiskuntaelämän orjuutta. Mutta mielestäni tuntuu aivan mahdottomalta valita jäsenemme tietämättömien ja sivistymättömien joukosta."
"Etsi niitä puhtaitten ja hyveellisten joukosta", vastasi Teodorus. "Valitse sellaisia, joita ei pimitä ennakkoluulot ja ennakkoarvostelut. Opeta heitä kehittämään henkistä havaintokykyään ja pian on ympärilläsi maailman valistunein seura. Se, mitä nykyään sanotaan oppineisuudeksi ja sivistykseksi, on vain tulosta hyödyttömästä, pintapuolisesta tiedosta. Ihmisten on pakko sitä hankkia, koska he eivät osaa kehittää henkisiä kykyjään. Jos tätä viimeksimainittua työtapaa käytettäisiin ja harjoitettaisiin, niin pian astuisi todellinen tieto pelkän oppineisuuden, varmuus epäselvyyden, vakaumus epäilyksen, todellinen luottamus epävarman toiveen sijalle. Jos jokainen kuvittelemasi luostarin asujain olisi vailla itserakkautta ja ilman omia mielikuvia, vaan päinvastoin jokainen olisi elävä peili, johon jumalallinen viisaus ilman vääristelyä voisi kuvastua, niin olisi luostarisi koko maailman suurin kaunistus. Sellainen henkisen älyn keskus loistaisi henkisellä taivaalla kuin ensiluokan aurinko. Yksi ainoa sellainen keskus riittäisi valaisemaan maailmaa viisaudellaan ja sen henkiset säteet loistaisivat kiertotähtemme äärimmäisille rajoille asti."
"Mikä sitten estää perustamasta tällaista älyn keskusta", kysyin minä.
"Ei muu kuin ihmisten epätäydellisyys", vastasi adepti. "On kaksi lähdettä, joista nämä esteet nousevat itsetuntemukseen ja kuolemattomuuteen pyrkivien tielle. Toiset esteet tulevat sisäisestä ihmisestä itsestään, toiset ulkonaisen elämän olosuhteista. Sisäiset esteet aiheutuvat kootuista tieteellisistä ja teologisista mielipiteistä ja elävistä elementaalivoimista, jotka toimivat ihmisen eläimellisessä olemuspuolessa. Kun ulkonaiset vaikutukset ravitsevat ja voimistuttavat niitä, niin rumistuvat ne mitä erilaisimmilla tavoilla. Ne ilmentävät eläimellisiä haluja ja älyllisiin saavutuksiin yhtyneinä muodostavat ne sen vaarallisen rikosten luokan, johon luetaan kunnianhimo, turhamaisuus, ahneus, kärsimättömyys, oman hyödyn etsiminen j.n.e. Kukin tällainen eläimellinen aines tai elementaali voi kehittyä melkein älylliseksi, vaikkakin järkeä vailla olevaksi olemukseksi, kunnes sellaiset lopuksi muodostavat ihmisen todellisen minän. Maailma on tuollaisia älyllisiä tai puoleksi älyllisiä ihmismuodoissa eläviä elementaaleja täynnä, — ihmisiä, joiden järki on enemmän tai vähemmän kumautettu. Tapaat niitä joka päivä kadulla, saarnatuoleissa, tuomioistuimilla, oppisaleissa ja markkinapaikoilla. Ihmisen pääpyrkimyksenä tulisi olla pitää henkensä valtakunta vapaana moisista tunkeilijoista, jotta viisauden kuningas voisi siellä häiritsemättä hallita. Hänen velvollisuutensa olisi ryhtyä herkulestaisteluun näitä eläimiä ja älyllisiä elementaaleja vastaan, niin että niistä tulisi kuninkaan palvelijoita, ei hänen käskijöitään. Voimmeko sen tehdä, kun kaikki voimamme alati ovat suunnatut ulkonaiselle tasolle, kun emme koskaan ole rauhassa omassa talossamme, kun elämän harhakuvat meitä aina kahlehtivat? Voimmeko sen tehdä, kun aina kiinnymme aistinnautintojen etsimiseen tai niin sanottuihin älyllisiin pyrkimyksiin, jotka kohdistuvat ulkonaisten asioiden tietämiseen, mutta eivät välitä omaa itseä koskevan tiedon hankkimisesta? Voimmeko edes toivoa kykenevämme kokoamaan voimia sisäisimpään keskipisteeseen ja niitä sieltä käsin käyttämään, kun aina lähetämme ne ulos kehän ulkorajaa kohti? Voimmeko samalla kertaa tuhlata ja koota voimia?
"Voiman, joka voisi kehittyä voimakkaaksi keskuksessa, täytyy olla keskukseen suunnattu, sillä vain vastustuksen kautta voidaan sitä koota ja voimistaa. Kuningas, joka lähtee valtakunnastaan ja jättää sen suojelusta vaille, löytää palatessaan toisia hallitsijan paikalla. Tullaksemme luonnon herroiksi, täytyy meidän taistella omat taistelumme, emmekä saa odottaa, että luonto taistelisi meidän puolestamme. Kuta enemmän sielun kanavien kautta tulevat kiusaukset saattavat ihmiselimistön eläimelliset ainekset elämään ja toimimaan, sitä kuumemmaksi käy taistelu, ja sitä voimakkaammaksi tulee myöskin voitokkaasti vastustavan ihmisen tahto. Tämä on se taistelu, jonka suuri Gautama Buddha taisteli ja voitti viisauden bodhipuun alla istuessaan.
"Annan sinulle järkevän ja tieteellisen selityksen kehityksen merkityksestä ja henkisestä myötätunnosta. Ja jotta et luulisi minun ilmoittavan vihkimättömiltä peitettyjä salaisuuksia, kehoitan sinua tutustumaan suuren kreikkalaisen filosofin Plotinuksen kirjoihin, joissa hän esitti samoja salaisuuksia jo vuosisatoja sitten.