"Sepä sattuu hyvin", sanoi hän. "Yhtiömme lääkäri on par'aikaa täällä ja kun teillä, kuten vakuututte, on kiire, niin voi hän heti paikalla tutkia terveytenne tilan, jos vaan tahdotte seurata minun huoneeseni, jossa voimme olla ihan häiritsemättä."
"Mutta onko ollenkaan tarpeellista?" kysyi kanslianeuvos, tullen hämilleen. "Kuten äsken kerroin tutki lääkäri minut huolellisesti joku aika sitte, jolloin aioin vakuuttaa itseäni 'Idunassa' eikä se yhtiö vähääkään epäillyt suostua tarjoumukseeni kuultuaan lääkärin todistuksen."
Asiamies kohotti olkapäitään.
"Minua pahoittaa ilmoittaa teille, ett'ei sellainen tutkimus voi olla meille päättäväinen", vastasi hän. "Ensiksi ei meidän lääkärimme ole tutkinut teitä, ja sitte on jo monta kuukautta siitä kulunut. Ihmisen terveys on sangen vaihtelevainen. Tänään voi olla terve ja raitis, huomenna ruumiina. Jos pysytte päätöksessänne, täytyy teidän suostua uuteen tutkimukseen, herra neuvos."
Kanslianeuvokselle ei tuo suora vaatimus ensinkään ollut mieleen, sillä hän tiesi aivan hyvin voineensa viime aikoina pahoin ja epäselvä pelko, ett'eivät kentiesi suostuisi hänen tarjoumukseensa, saattoi hänen verensä vähän värisemään. Mutta kielto ei siinä auttanut, siis ilmoitti hän sykkivin sydämin suostuvansa tutkimukseen.
Asiamies vei hänet huoneesensa ja lähetti kutsumaan lääkäriä, joka kohta saapuikin. Hän sai tiedon, mistä oli kysymys, ja sitte seurasi sangen huolellinen tutkimus neuvoksen entisestä terveyden tilasta, eikä Heimberger voinut vastata lääkärin vakaviin kysymyksiin muuta kuin että oli viime aikoina vähän välistä tuntenut voivansa pahoin. Sitte ryhtyi lääkäri varsinaiseen ruumiin tutkimiseen ja niin perinpohjaisesti, että neuvosta rupesi oikein pelottamaan. Vasta puolen tunnin kuluttua oli tutkimus loppunut ja lääkäri vetäytyi syrjään asiamiehen kanssa salaisesti keskustelemaan, pyydettyään kanslianeuvosta hetken aikaa odottamaan. Muutaman minuutin kuluttua, mitkä tuntuivat odottajasta ijankaikkisen pitkiltä, palasivat molemmat herrat takaisin, mutta sangen totisen näköisinä.
"Minua pahoittaa, herra kanslianeuvos", virkkoi asiamies, "ett'ei yhtiö ole tilaisuudessa pitämään lukua vakuutustarjoumuksestanne."
Jos ukkonen olisi iskenyt alas, ei kanslianeuvos raukka olisi voinut säikähtyä siitä enemmän kuin noista asiamiehen sanoista, jotka kerrassaan masensivat kaikki hänen toiveensa ja samassa virittivät eloon kaikki hänen pahan omantuntonsa aaveet.
"Liian myöhään!" huudahti hänelle sisällinen ääni. "Onneton, olet menettänyt hengenvakuutuksen siunausta tuottavat hedelmät ja siten omin käsin turmellut poikasi tulevaisuuden!"
Kalman kalpeana kääntyi hän lääkärin puoleen ja kysyi sopottaen: "Mistä syystä väitätte minut kelvottomaksi tulemaan yhtiönne jäseneksi?"