"No, herra kanslianeuvos ansaitseekin muita paremmin tämän arvonkoroituksen ja palkan lisäyksen", lausui vahtimestari nauraen. "Te olette sangen suuressa suosiossa ylhäisimmissä piireissä ja siellä tiedetään varsin hyvin arvostella väsymätöntä intoa, huolenpitoa ja rehellisyyttä, jota te, herra kanslianeuvos, aina olette osoittaneet. Minä sulkeudun suosioonne, kiittäen nöyrimmästi äsken osoitetusta hyvyydestänne!"
Kursastelevasti kumartaen meni vahtimestari pois ja jätti vastatehdyn kanslianeuvoksen yksinään rouvansa ja riemunsa kanssa. Heimberger käveli ilomielin pitkin askelin edestakaisin huoneessa nauttien onneansa, joka nopeammin, kuin hän oli odottanut ja toivonut, oli hänet saavuttanut.
"No, armahani", keskeytti Anna rouva hetken kuluttua vait'olon, "kiittäkäämme Jumalaa, joka on suonut meille ja pojallemme tämän onnen. Kaksisataa taaleria vuotuista palkan lisäystä! Nyt on sinun helppo maksaa kuusikymmentä taaleria poikasi hyväksi!"
Vasta tehty kanslianeuvos katseli kummastuneena vaimoonsa ja hänen täytyi ensin miettiä, mitä hän oikeastaan tarkoitti. Iloissaan arvonsa koroituksesta oli hän vallan unhottanut heidän entisen keskustelunsa.
"Ah, niin, niin", vastasi hän hajamielisesti, — "mutta jättäkäämme se asia toistaiseksi! Eihän siinä kiirettä, Anna kulta! Nyt on minulla muuta mietittävää kuin sitä juttua. Siis myöhemmin, myöhemmin! Ensiksi tahdon onnitella rouva kanslianeuvoksetarta! Eikö totta, se kuuluu kuitenkin kauniimmalta kuin: 'rouva sisäänkirjoittajatar!'"
"Jos vaan yhä rakastat ja kunnioitat minua, mies kultani, niin olen kaikesta sydämestäni kiitollinen", vastasi ymmärtäväinen rouva. "Paitsi sitä ilahuttaa minua kaikesta sielustani, että ansiosi ovat niin edullisesti tulleet hallituksen tietoon, ja minä toivotan sinulle kaikkea mahdollista onnea siihen!"
"Kiitos, kiitos, vaimoseni", vastasi neuvos ja kääntyi oveen päin, josta kaunis, voimakas, noin yksi- tahi kaksitoista vuotias poika samassa riensi sisälle, juoksi kiireesti neuvoksen luokse ja kiersi molemmat käsivartensa hänen ympärillensä.
"Toivotan onnea, isä kultani!" huudahti hän ääneen säihkyvin silmin, posket tavallista enemmän hehkuen. "Vahtimestari kertoi minulle jo kaikki! Minä kohtasin hänet tuolla ulkona palatessani katsomasta kauppias Schultsen ruumiin saattoa, jota seurasin kappaleen matkaa. Siis olet tullut kanslianeuvokseksi! No, sepä hauska, ja se ilahuttaa minua vielä enemmän sentähden ett'ei Ludwig Meyerheim enää voi halveksivaisesti kohdella minua eikä haukkua minua halvaksi sisäänkirjoittajan nulikaksi. Kunniallinen kanslianeuvos on varmaan yhtä arvokas kuin rahakauppias, vaikka hänellä olisikin kultaa ja hopeaa kasottain!"
"Joutavia, Edward kulta!" vastasi herra Heimberger nauraen. "Jokainen ihminen on samanarvoinen kuin toinenkin, jos vaan jokainen kohdassansa täyttää velvollisuutensa. Lopuksi kiitän sinua onnentoivotuksestasi."
Hellyydestä säihkyvin silmin silitti hän pulskean pojan poskia ja hiuksia ja suuteli häntä isällisesti otsalle. Sitte irroittihe Edward hänestä sanoen: "Nyt on jo aika täperällä mennä kouluun! Maahanpaniaiset viivyttivät minua ensin ja nyt ilo isän arvonkoroituksesta! Saas nähdä nyt miten koulupojat kummastuvat, kun kerron isäni, sisäänkirjoittajan, tulleen kanslianeuvokseksi! Ja miten Ludwig Meyerheim on suuttuva! Mutta se on oikein sille ylpeälle pojalle, sillä hän halveksii meitä kaikkia muita, juuri kuin hän olisi mikään ihme, siksi että hänen isällänsä on rahaa!"