"Minä näen sen, näen aivan selvään!" huudahti Leo, pitäen kättänsä silmiensä edessä, heikentääkseen huikaisevien, jäälaikoilta kilpistyvien auringon soittojen kimallusta. "Katsokaat, Martti, pikkuinen penikka on kintereissä kiinni sen perässä! Voi jos saisimme ne ammutuksi!"
"Hm, saattaisi sangenkin helposti tapahtua," mutisi Martti, ja tähysteli tarkkaan terävillä silmillänsä kauhean eläimen liikuntoja.
"Jos se vaan lähtee aukealle jäälakeudelle, jossa yltä ylitse ei ole muuta, kuin paljasta jääkaloa, ja meidän vielä onnistuu estää sitä palaamasta, joutuisi se pian käsiimme. Hm! hm! Karhunpaisti ei olisi hullumpaa, ja sen röyheä talja sopisi hyvin tuliaisiksi laivan isännälle. Hei, Leo, se astuu todellakin jäälle, ja, jos me vaan pääsemme tuulen puolelle, että sopii takaapäin tuolta vuoren kulmalta rientää sen päälle, niin on peto pentuinensa päivinensä pääsemättömässä! Katteini, sananen vaan!"
Katteini Bertram, joka kokan puolella johti korjaustöitä, kuuli perämiehensä äänen, ja lähestyi nopeasti häntä. "Mikä hätänä on, Martti?" kysyi hän.
"Hm, Leo ja minä näimme äsken ison jääkarhun käydä köntystävän rannalla, ja, jos vaan lähdemme ajamaan sitä, ei se suinkaan pääse välttymään" — vastasi Martti, jonka silmät jo alkoivat innosta säihkyä. "Koko retki kestäisi hetken taikka korkeintaan kaksi, ja paitsi nahkaa saisimme melkoisen määrän tuoretta lihaa laivaan. Mitä te arvelette asiasta, katteini?" "En ainakaan minä kieltäisi sitä," vastasi tämä, — "jollen tällä haavaa tarvitsisi kaikkia merimiehiäni, Martti. Mutta missähän se nyt on koko karhu? Minä en voi eroittaa sitä ensinkään."
"Tuolla, aivan oikoiseen jäätanterella, yhtä juonta peräsimen rattaan ja tuon pihtipuolen kanssa —" vastasi Martti kiivaasti. "Katsokaat, kuinka se pentunsa kanssa kömpii tuota solaa päin."
"Aivan oikein — nyt minä eroitan sen karvaisen nahan valkoisesta lumesta," lausui katteini, ja lisäsi, kahden mielen vaiheella ollessaan: "ei suinkaan se pääsisi mihinkään teidän kynsistänne, mutta minulla ei nyt olisi joutavaa väkeä, ja aikakin käypi jo täpärälle!"
"Mutta, Leo ja minä ja Konrad Elshöft — meissä kolmessa olisi jo kylläksi," vastasi vanha Martti. "Tuottakaat vaan esiin pyssyt, ja luottakaat meihin! Olenhan minä ennenkin otellut jääkarhujen kanssa."
"Entä vaara, Martti," varoitti katteini. "Jos te ampuisitte syrjään —"
"Niin on ainaki Leo varaksi, ja hädän tullen turvaamme harpuunoihimme!" vastasi Martti, joka melkein enemmän, kuin Leo, halusi päästäksensä kahakkaan Pohjolan hirmuisimman asujamen kanssa. "Antakaat meidän nyt lähteä, katteini, ja minä takaan, että kahden hetken kuluttua sekä emäkarhu että pentu ovat hyvässä tallessa laivassa."