Katteini Bertram myöntyi viimein, ja juoksi kiireesti alas laivan kastariin, josta hän otti kolme pyssyä ynnä kruutia ja kuulia. Mutta Martti hyppäsi venheesen, laski sen mereen, otti vastaan katteinin tuomat pyssyt ja kolme mitä kelvollisinta harpuunaa, ja aikoi, Konrad'in ja Leon myöskin venheesen astuttua, juuri työntää tämän irti laivasta, kun katteini vielä kerran huusi hänelle.
"Hoi, Martti," sanoi hän — "heittäkäät kuitenkin koko matka tekemättä! Tuolta ilmalta nousee harmaita pilviä, ja minä pelkään aika tuiskun tulevan, ennenkuin kerkee kättänsä kääntämään! Katsokaat nyt, myöskin aurinko menee sumuun!"
Martti alkoi tarkoin katsoa taivasta, ja pudisti päätänsä. "Eihän tuosta ole vielä mitään hätää, katteini!" vastasi hän venheestä. "Ennenkuin nuot pilvet pääsevät puhkeamaan, olemme jo tulleet takaisin, sillä tästä ei ole kuin neljänneksen meripenikulman matka vuoren kulmalle. Mutta kylmän varaksi — antakaat heittää meille turkkimme, katteini!"
Katteinin käskyn mukaan toi muuan laivapoika joutuisasti kolme paksua sudennahkaista turkkia, ja viskasi ne venheesen. Nytkös vasta miehet soutamaan, ja vähemmällä aikaa, kuin puolena hetkenä olivat he jo tulleet vuoren kulmalle.
Karhu ei näyttänyt havainneen heidän tuloansa — levollisena käveli se vaan ympäri jäätanteretta, arvattavasti etsien itselleen ja pennulle jotain syötävää.
"Se ei voi välttyä," lausui Martti, kun venhe pujahti vuoren kulman ohitse, ja saapui jäiseen rantaan. "Joudu nyt Elshöft! Viskaappas harpuunat rannalle, ja sinä, Leo, kanna pyssyt ja ampuvarat venheestä! Kas niin, vetäkäät nyt se ylös jäälle. Kaikki hyvin! Urheasti eteenpäin!"
Itsekukin heistä otti yhden ladatuista pyssyistä, ja alkoivat nyt, Martti etupäässä, hitaisesti ja varovasti astua. Tultuansa siihen paikkaan, josta heidän piti tehdä kierros, saadakseen uudestaan nähdä saalistansa, pysähtyi Martti tuokioksi, ja rupesi, päätänsä kurottaen, tähystelemään karhuja.
"Kaikki hyvin!" lausui hän. "tuolla jään reunalla seisoo emäkarhu, väijyen luultavasti jotakuta hyljettä päivällis-ateriakseen. Mutta kyllä me vielä hänestä ruokahalun otamme. Hyvin varovaisesti nyt, pojat! Kun me kerran olemme päässeet pyssyn kannolle, ennenkuin se on meistä vainoa saanut, niin tähtäkäät huolellisesti, ja tarkoittakaat päätä taikka rintaa, mutta älkäät laukaisko, ennenkuin te varmaan tiedätte, ett'ette ammu sivutse. Pennusta teidän ei tarvitse huolia laisinkaan — sillä se ei pääse meitä karkuun, kun kerta emäkarhu on tapettu, jota vastaan tämä kauheasti hirmustuisi, jos me hänen silmänsä edessä, ampuisimme pojan kuoliaaksi. Ei kukaan saa ampua kuin viidenkymmenen kyynärän päästä! Jos se ennen sitä vainuisi meitä, joka on hyvin mahdollista, koska jääkarhun aistimet ovat erittäin tarkat, niin seisahtukaat ja vartokaat sen päällekarkaamista. Kun se sitten on lähestynyt meitä kymmenen kyynärän päähän, ammun minä ensiksi, sen jälkeen laukaiset sinä, Leo, ja viimein, jos on tarpeellista, sinä, Elshöft. Mutta minä luulen, ett'ei se ole tarpeellistakaan, sillä jollei se kaadu ensimäiseen laukaukseen, saa se epäilemättä surmansa toisesta laukauksesta. Jos peräti suureen hätään joudumme, on meillä vielä harpuunoita varanamme. Nyt tiedätte, miten meidän on menetteleminen — siis rohkeasti eteenpäin!"
Kun tuosta olivat vähäisen aikaa ripeästi kulkeneet, seisahtui Martti yht'äkkiä, ja alkoi katsoa eteensä. "Minä olen päättänyt toisin," lausui hän, muutamien silmänräpäysten kuluttua. "Ei voi milloinkaan edeltäpäin arvata, mitä on tapahtuva, ja, oli mitä hyvänsä, aina saattaa joku turvapaikka olla tarpeesen. Kuuleppas, Elshöft, jää sinä tähän, ja estä karhua palaamasta. Siinä tapauksessa, että se karttaisi taistelua ja puikkisi tiehensä, suittaisi kyllä tapahtua, että me hädissämme ampuisimme syrjään, ja silloin menisi sekä paistit että taljat alimmaiseen kattilaan, jollei kukaan olisi tältä puolelta sitä häätämässä. Niinpä niin, jää vaan tänne! Kyllä me kahden kesken saamme sen masennetuksi, ja, jollei yritys luonnistuisi, juoksee se oikopäätä sinun ampujuontaasi. Etsi vaan itsellesi hyvä asema, ett'ei hätätilassa julmistunut karhu pääse tukkaasi haivertamaan ja että sinä ammut varmemmin, kun ei pelko vavistuta käsiäsi, ja odota siellä tyyneesti, mitä tapahtuu. Tuo kallio on siihen omansa — kiipee sinne! Siellä saat sinä olla kokonaan rauhassa karhusta, ja voit mitä tarkimmalla tavalla tähdätä, ennenkuin laukaiset. Nopeasti, poikaseni!"
Alusta verukkeita vedettyään, suostui kuitenkin Konrad Elshöft pian Martin ehdoitukseen. Kumppaniensa avulla nousi hän kalliolle, käski Leon antaa itselleen ladatun pyssynsä, ja lupasi pitää tarkkaa vahtia. Mutta Leo ja Martti rupesivat uudestansa astumaan eteenpäin jäällä, ja hiipivät kyykistyneinä, pyssyt ja harpuunat tanassa, siihen paikkaan, jossa jääkarhu seisoi, liikkumatta kurottaen silmiänsä suiveloon, johon nähtävästi hylkeitä tavan takaa kokoontuivat uutta ilmaa hengittääkseen. Jo olivat molemmat erämiehet noin sadan kyynärän matkan päässä karhusta, eikä se vielä havainnut uhkaavaa vaaraa. Mutta nyt nosti se yht'äkkiä päätänsä, katsoi sille puolelle, josta Martti ja Leo likenivät, kohotti nenäänsä, ja imi vainoen ilmaa sieramiinsa. Hiljaa viljuen lähestyi sitä pentu kiireesti ja painui sen kylkeä vastaan. Nyt kiljahti emä julmasti, ja avasi ammollensa hirmuisen, tuliverevän kitansa, josta kaksinkertainen rivi teräviä hampaita kammottavasti irvisteli.