— Oi, poikani, täytyihän meidän kaikkein luulla, ett'emme milloinkaan sinua elävänä näkisi, vastasi isä painaen Feliks'in niin rintaansa, juurikun hän ei milloinkaan olisi tahtonut häntä laskea pois. Stein, hämärissä kotiintultuansa, kyseli ensiksi sinua ja kun ei kukaan voinut sanoa missä olit, peljästyi hän kovin. Minäkin olin sanomattomasti peljästynyt. Kohta kiirehdimme puistoon ja näimme siellä hämmästykseksemme portaan olevan joessa, vaan emme sinua, lapseni, nähneet, vaikka sinua etsimme ja huusimme. Mitä muuta voimme ajatella, kuin että olit portaalta jokeen pudonnut ja uponnut? Suruani ja epäilystäni et voi käsittää. Et voi arvata miten vihastuin, kuin huomasimme että kaikki muutkin sillat olivat sellaisiksi tehdyt, että se oli mahdotonta niitten yli kulkea. En voinut olla epäilemättä, että rikos oli tässä tarkoitettuna, rikos, joka sinua tavoitti, sillä eihän kukaan muu kuin sinä ja Stein puistossa käy. Siitä vihastuin, surin ja tulin kokonaan toivottomaksi. Minun täytyi epäillä, josko elävänä enää sinua näkisin.
— No, isä, eipä paljon puuttunutkaan, etten olisi uponnut, vastasi Feliks. Ellei uskollinen Sultan olisi kanssani ollut, niin olisin nyt joessa kuolleena. Vaan Sultan juoksi jälestäni, kun jokeen putosin ja toi minun kuivalle maalle. Kuin minä, niinkuin sinäkin, huomasin muut sillat kelvottomiksi ja kun ei minulla ollut kylliksi voimaa niitä paikoilleen panna, niin kiipesimme, Sultan ja minä, alhaisen aidan yli metsään ja kulimme metsätietä kotiin. Jumalan olkoon kiitos, tässä olemme molemmat terveinä!
Luonnollisesti kelpo Sultania tämän selityksen jälkeen hyväiltiin ja kreivi lupasi että sitä piti koko elinajan parhaimmalla tavalla hoidettaman ja ruokittaman. Sen jälkeen hän sanoi:
— Ilon vimmassamme olemme kokonaan unohtaneet serkku Albinin, joka muutaman palvelian kanssa vielä etsii poikani ruumista vedestä. Stein, lähetä hänelle sana että kuolleena pidetty poika onkin jo onnellisesti kotiin tullut.
— Teidän tahtonne, herra kreivi, vastasi Stein niin hiljaa, että herransa yksin sen voi kuulla, — jos sallitte, menen itse ilmoittamaan kreivi Albinille; vaan minä en sano Feliks'in olevan kotona terveenä, sanon vaan, että te pyysitte häntä turhia etsimisiä jättämään ja viipymättä teidän luoksenne tulemaan.
Kreivi katseli Steiniä ihmetellen.
— Miksi niin, kysyi hän. Miks'ei serkkuni saa kohta kuulla, että
Feliks on vaarasta päässyt?
— Tahtoisin kreivi Albinia hämmästyttää, vastasi Stein, — lausuen vielä hiljaisemmalla ja varovaisella äänellä: hämmästyttää, jottei hänellä olisi aikaa taas kerran, niinkuin usein ennen, viattomuutta teeskennellä.
— Mitä sinä sillä tahdot sanoa, Stein? kysyi kreivi ankarasti, totisella katsannolla.
— Tahdon sillä, herra kreivi, sanoa, vastasi hän, että olen sydämmessäni vakuutettu, ettei kenkään muu kuin kreivi Albin ole pojallenne putoamista toimittanut ja jokiportaita siirtänyt.