— Mahdotonta! änkötti kreivi, hämmästyksestä takaisin päin vetäytyen.
Voisiko serkkuni Albin sellaisen häpeällisen teon tehdä! Mahdotonta!
— Antakaa, herra kreivi minun mieleni mukaan menetellä, ja Albinin käytöksestä, kun hän näkee kuolleeksi luullun Feliks'in, olette huomaava, josko epäluulollani on perää tai ei. Kieltäkää väkeä mitään sanomasta kreivi Albinille ja antakaa minun huutaa häntä puistosta ja tuoda tähän kammariinne, missä hän sitte äkkiä on Feliks'iä näkevä. Vaan hänen täytyy häntä yksin nähdä ja te olette hyvä ja katselette kreivi Albinia tuossa pimeässä kammiossa.
Muutaman hetken kreivi itsensä kanssa taisteli. Se oli hänen jaloa tunnettansa vastaan, pitää likimmäistä sukulaistansa häpeälliseen rikokseen epäluulon alaisena ja kuitenkin häntä aavistutti, että vanha Stein ehkä oli oikeassa syytöksensä suhteen. Rakkaus ainoaan poikaansa saattoi häntä vihdoin päätöksen tekemiseen. Vielä hän yhä toivoi Albinin pääsevän puhtaana koetuksestansa, vaan jos epäluulo häntä kohtaan oli oikea, niin kreivi Robert oli itseänsä ja poikaansa kohtaan velvollinen saattamaan ilmi saatetun konnan pois läheisyydestään, jottei hän mitään vahinkoa matkaan saattaisi.
— Mene ystäväni, sanoi hän Steinille. Tuo kreivi Albini ja ole vakuutettu että minä tarkoin neuvoasi seuraan.
— Ja teidän, kääntyi hän palveliain puoleen, teidän ei pidä viittaamalla, eikä sanalla eikä merkillä kreivi Albinille ilmoittaman Feliks'in olevan terveenä ja iloisena kotona. Serkkuni on hämmästyvä, kokonaan hämmästyvä. Ja nyt menkää. Minä ja Feliks jäämme tänne.
Äänettöminä palveliat menivät ja hajautuivat linnaan. Stein kiirehti puistoon kutsumaan kreivi Albinia.
Kreivi ja muutamat palveliat haroivat pitkillä seipäillä joen pohjaa, löytääksensä pienen Feliks'in ruumista, jota helposti ymmärrettävästä syystä eivät löytäneet. Vanha Stein ilmoitti kreivi Albinille, että linnan herra tahtoi häntä puhutella ja kohta tämä seipäänsä heitti pois.
— Antakaa olla, ihmiset, huudahti hän apulaisillensa, — virta on tässä paikassa niin virtava, että se on vienyt pienen Feliks'in ruumiin pois mukanansa, kenties, kuinka kauas. Huomen aamulla voimme taas enemmin etsiä. — Miten kreivi Robert jaksaa? kysyi hän sitten vanhalta Steiniltä. Onko hän jo surustansa tointunut?
— Herra kreivi saapi sen itse nähdä, vastasi Stein. Minusta näkyy herra olevan entisellään levollisena.
— Sehän paras olis, vastasi kreivi Albin. Mitä itku ja valitus auttaa? Pois on pois! Ja suoraan sanottu, eihän Feliks mitään muuta ollut kuin pieni, rohkea, kelvoton poika. Hänen isänsä olisi elämässään monta surua hänestä saanut.