— Mitä tarkoitat, Stein? kysyi kreivi.
— Tarkoitan, armollisella luvalla sanottu, herra kreivi, etten missäkään asiassa serkkuunne, herra Albiniin, luota, vastasi vanhus päättäväisesti.
Kreivi Robert pudisti päätänsä.
— Olet harhaluulossa, hän vastasi. — Serkkuni rakastaa minua ja poikaa, jokaisessa tilaisuudessa hän meille suosiotansa osottaa ja etenkin Feliks'iä hän on sydämmellensä sulkenut. Mikä syy hänellä tätä paitse olisi tehdä pahaa minulle tai Feliks'elle? Hän on vieraani, minä olen hänen ainoa turvansa ja toivonsa mailmassa, ilman minun apuani hän olisi kerjäläinen, hänellä on siis täysi syy meitä suosia.
— Vaan oletteko, herra kreivi, sitä jo ajatelleet, että Feliks yksin on kreivi Albinille esteenä kerran päästä teidän suurien omaisuuksienne ja tilojenne perilliseksi? sanoi Stein painolla. Jos Feliks kuolee, niin on kreivi Albin teidän ainoana, vielä elävänä sukulaisena suorassa polvessa luonnollisesti teidän pääperillisenne ja seuraajanne.
Nämät vanhan uskollisen huoneenhaltian sanat vähän koskivat kreivi Robertia, sitä ei hän voinut salata. Pian hän toki taas malttoi mieltänsä.
— Hullutuksia, vanhukseni, vastasi hän. — Kaikkialla vaan kummituksia näet! Voin panna vaikka mikä vetoon, ettei serkkuni, enempää kuin minäkään, ole ajatellut kerran seuraajakseni päästäksensä. Onhan Feliks terve, väkevä ja iloinen kuin kala ja silmäteränämme häntä suojelemme, minä, sinä, vanha Ursula ja muut palvelijat. Mitä hänelle voisi tapahtua? Hulluutta, vanha Stein! Luovu sellaisista turhista huolista.
— Ja lankeeminen tänään? kysäsi uppiniskainen huoneenhaltia. — Ken oli siihen syypää? Kreivi Albin! Ei se ollut mikään sattumus, sanon minä!
— Sinuapa on oikea mustansappinen hupsu, ystäväni, kreivi sanoi. — Olen jo monet vuodet serkkuni Albinin tuntenut ja tiedän hyvin hänen olevan kevytmielisen henkilön. Vaan tiedän myöskin, ettei hän milloinkaan ehdoin tahdoin pahaa tee. Ei, ei, älä minuun sellaisia epäluuloja istuta, vanha Stein! Albin on ystäväni ja minulle sekä pojalleni uskollinen! Se olisi suurinta kiittämättömyyttä, ellei niin olisi. Vaan minä tunnen jo sinut, vanha huoneenhaltiani, sinä olet epäluulossa hänestä, sillä sinä pelkäät hänen voivan ennemmin tai myöhemmin sinut suosiostani sulkea. Ole toki tässä asiassa levollinen, sinä olet aina oleva vanhin sekä parahin ystäväni!
Tämän sanottuansa kreivi ojensi vanhukselle kätensä, jonka tämä liikutettuna painoi huulillensa.