— Jumala siunatkoon teitä vakuutuksestanne, sanoi hän vapisevalla äänellä. — Tosin voin vannoa, ettei teillä ole ketään uskollisempaa palvelijaa kuin vanha Stein, joka jo pienenä ollessanne on teitä polvillansa kiikuttanut ja tuudittanut. Jospa vaan paremmin kuulisitte uskollisimman palvelijanne varoituksia.
— Ei siitä enempää, ystäväni, kreivi kielsi. — Tunnen serkkuni enkä tahdo kuulla mitään, mikä hänet saattaisi epäluulon alaiseksi!
Vanhus huokasi ja pidätti vastauksen, joka jo oli huulillansa.
— Hyvä siis, hän itsekseen ajatteli kääntyen kreivi Robertista pieneen Feliks'een, tahdomme siis, Susanna ja minä, kahta varovaisemmat olla, jottei hiuskarvakaan pojan päässä tulisi käyristetyksi. Enpä ensinkään luota tuohon herra serkkuun, kreivi Albiniin! Ja jos hän juonittelee, niin hän on näkevä ihmisiä löytyvän, jotka häntä silmällä pitävät!
Istuen pojan viereen, hän vähän aikaa leikki hänen kanssansa, kunnes ovi äkkiä avautui ja nuori, noin kolmenkymmenen vuotias mies astui kiirehtivin askelin sisään. Hän oli muhkean muotoinen, urhokkaan näkönen, mustat hiukset, musta parta, paksut mustat silmäripset, joitten alla pari tumman ruskeaa silmää loisti. Sisääntultuansa Feliks nousi sohvalta ja juoksi, antamatta vanhan Steinin itseänsä pidättää, äskentulleen luo.
— Setä Albin, hyvä, että tulit, sanoi hän, hyökäten miehen avoimeen syliin — sinun täytyy todistaa, että Ali olisi käsipuun yli hypännyt, ellet olisi niin odottamatta sitä estänyt!
— Niin, poikani, sydämestäni sen mielelläni todistan, kreivi Albin vastasi mairitellen. — Olen toki jo usein omilla silmilläni nähnyt, miten sinä rohkeudella olet suuremmatkin esteet helposti voittanut. Vaan ennen kaikkea, miten sinä jaksat! Pelästyin kovin, nähdessäni sinut hevosesta lentävän ja vähitellen olen tuosta äkillisestä pelästyksestä tointunut!
— Ah, minua ei lankeaminen ensinkään vahingoittanut, vastasi Feliks hymyillen. — Vaan minkätähden sinä estit minua käsipuun yli ajamasta. Ellet olisi eteen tullut, ei olisi hevoseni säikähtänyt!
— Lapsi, miten sitä voin aavistaa, että Ali minua nähdessänsä säikähtäisi? vastasi kreivi Albin. — Sattumalta olin käsipuun toisella puolella aivan lähellä, kun kuulin mitä isällesi huusit ja silloin juoksin esiin, estääkseni jollakin tavoin rohkeuttasi. Olisit voinut paikalla kuolla, jos hevonen olisi käsipuun yli hypännyt!
— Miksi niin, en ymmärrä sinua, setä!