"Tietysti olemme sitä peljänneet", vastasi isoisä, "emmekä suinkaan ilman syytä; pyhän Dionysiuksen päivä kun jo aikoja sitten on kulunut, ja kaikki muut paimenet kun jo ovat talviteloilleen asettuneet. Mikä se on, joka on voinut pidättää sinua näin kauan tuntureilla, poikani?"
"Yksi lehmistäni sairastui, ja en tahtonut jättää eläinparkaa avuttomana tänne", vastasi Frans Lopraz. "Mutta nyt on lehmä jälleen parantunut, ja jo tänään olisin lähettänyt renki Pekan juustokuormineen alas, huomenna olisin itse tullut lehmien kanssa."
"Olipa siis aivan tarpeetonta, että me tänne ylös kiipesimme", sanoi isoisä. "Mitään vaaraa meille kumminkaan ei ole tarjona, jos vaan ei tänä yönä tule rajuilmaa. Tuuli on puoli tuntia sitten kääntynyt ja tuolla auringonlaskun puolella näyttää taivas sellaiselta, ett'ei se minua miellytä. Jaakko, oletko hyvin väsyksissä?"
Poikanen viivytti vastaustansa, huomattuaan että isoisällä oli joku varsinainen tarkoitus kysymyksellään.
"Minä arvelen", jatkoi hän, kun Jaakko hämillään loi silmänsä maahan, — "minä arvelen että olisi viisainta lähettää poika Pekan matkassa kotiin, niin hän ei huomenna sateessa, ehkäpä vielä lumimyrskyssä tarvitseisi kiivetä alas. Etkö sinä ole samaa mieltä, Frans?"
Vuoripaimen heitti tutkivan katseen taivaalle ja kaukana siintäviin vuorenhuippuihin, pudisteli sitten huolestuneena päätään.
"Isoisä on oikeassa", sanoi hän, "taivas näyttää uhkaavalta ja kaikki ennustaa, että nopea ilmanvaihdos on odotettavissa. Sinun täytyy mennä Pekan matkaan, Jaakko."
"Ja minä taasen teen sinulle seuraa", lisäsi tähän isoisä. "Se tulee tosin tuottamaan minulle vaivaa, mutta kyllä se tulee menemään kunhan vaan saan hiukan levähtää."
Kohtapa näyttäytyi kumminkin, että vanha heikko mies oli liian paljon luottanut voimiinsa. Tuska hänen loukkaantuneessa jalassaan ei vähentynyt ollenkaan, päinvastoin se hetki hetkeltä lisääntyi ja hänen täytyi, vaikkakin vastahakoisesti tunnustaa, että hänelle oli mahdotonta lähteä paluumatkalle. Jaakon olisi pitänyt lähteä yksin, mutta koska poika ei tahtonut jättää isoisää, päätettiin vihdoin että kaikki jäisivät paimenmajaan seuraavaan aamuun asti, jolloin he yhdessä lähtivät paluumatkalle.
Vaikkakin maja oli pieni, löytyi siellä kumminkin tilaa heille kaikille. Kattilassa, joka riippui takassa tulen yli, valmisteli Frans Lopraz yksinkertaisen illallisen, keitti maissivelliä, toi varastostansa vähän voita ja juustoa ja kaikki söivät he puukupeistansa paraimmalla ruokahalulla, kunnes yö joutui. Majan nurkassa olevalle olkivuoteelle heittäytyi nyt Jaakko, sillä välin kuin isä ja isoisä vielä hetkisen matalalla äänellä juttelivat, mitä merkillistä oli tapahtunut niin hyvin alhaalla laaksossa, kuin ylhäällä tuntureilla. Vihdoin hekin laskeutuivat levolle, ja nukkuivat siksi, kunnes kirkas aamu kurkisti majan pienestä ikkunasta.