"Kyllä, Herra Jumala!" huusi Elfdal. "Ja tuolla näen minä taas väläyksen, — kohta kuuluu kolmas laukaus."
"Siellä on laiva vaarassa, ajautumassa Dal'in kallioille!" sanoi vältvääpeli. "Mutta ehkä se vielä voipi pelastua, jos vain viipymättä lähetetään luotsi Marstrand'ista, sillä se on vielä kaukana karista. Uolevi, joudu pian isäsi, överstin luokse. Hän laittaa kyllä kohta luotsi-veneen vesille; ja jos ilma vähän pitää väliä, niin pian pääsee vene perille. Mutta juosta sinun pitää, ikäänkuin olisi sulla siivet koivissa."
Uolevi kaappasi kohta sota-lakkinsa ja Elfdal ja Rönne tekivät samoin, joutumatta ottamaan edes päällys-vaatteitansa.
"Elfdal saa mennä mukana," sanoi vältvääpeli kiireesti ja käskeväisesti, "mutta Rönne jääpi tänne! Minä ehkä tarvitsen häntä, ja kahdessa sanan-saattajassa Marstrand'iin on kyllä."
Nöyrästi palasi nuorukainen vahti-huoneesen takaisin, ja toiset menivät kuin tuulen-vihuri kaupunkiin. "Kyllä he joutuvat parahiksi" sanoi vanha vältvääpeli. "Jos översti on nyt vain pitänyt huolta luotsi-veneistä, niin emme tarvitse peljätä vaarassa olevan laivan hukkuvan. Kaiken-mokomin emme mekään tahdo laimin-lyödä mitään, joka voipi olla heidän pelastukseksensa. Ripeästi, ystäväni, auttamaan minua valkeata kohentamaan!"
He menivät tornin-lyhtyyn ja laittoivat hiilet täyteen liekkiin, Sillä ajalla kun he innokkaasti toimivat tässä, näytti ilma olevan juuri paranemaan päin. Sade lakkasi, pilvet hajaantuivat ja kokoontuivat pienempiin ryhmiin; tähdet pilkistelivät esiin siellä, täällä pilvien välistä, ja jopa viimein kuukin loi kirkkaan, lempeän valonsa raivoisalle, rauhattomalle merelle. Muutamaksi minuutiksi kirkastui ilma niin, että taidettiin jotenkin selvästi eroittaa suuri laiva, joka oli käärinyt purjeensa kokoon ja taisteli vihaisia laineita vastaan.
"Tuolla se on!" huudahti vanha vältvääpeli ja osoitti kädellään merelle. "Etkö sinäkin sitä näe? Taivas! Se taistelee jalosti, ja jos se voi kestää vielä vain kymmenen minuuttia, sillä että luotsi-vene kerkeääpi perille, niin — — —"
"Hohoi vältvääpeli! Kas, tuolla pistäytyy jo vene esiin kallioiden takana!" keskeytti nuorukainen häntä. "Ja tuolla tulee toinen! He ovat vetäneet purjeet ylös ja kiitävät kuin kalalokit eteen-päin."
"Missä, missä?" kysyi vältvääpeli innokkaasti. "Kuka sellaisia pähkinän-kuoria voi nähdä niin heikossa kuun-valossa! Nuoret silmät voivat sen tehdä. — Kas, niin: tuolla ne ovatkin! Minä näin niiden kiitävän juuri valoisan paikan yli, minkä kuu tekee merellä pilvien välistä. Onneksi! Nyt ei ole mitään vaaraa enään, luulen ma. Heillä on valo-torni ja kuu, ja olisihan se koko huono luotsi, joka ei sellaisten auttajain avulla voisi välttää kallioita ja osata satamaan. Mutta nyt en minä näe venettä enään. Mihinkä se joutui, Rönne?"
"On juuri laivan kupeella," vastasi Rönne, joka ei sekuntiakaan ollut laskenut venettä silmistänsä. "Vielä minuutti ja he ovat pääsneet laivalle!"