"Pitäkää hyvänänne se, mitä voin tarjota teille, armollinen herra," sanoi hän. "Paljon ei se tosin ole: vain lämmin huone ja vähän kertomuksia vanhoista ajoista."
"Sitä juuri etsinkin," vastasi vieras. "Näiltä nuorilta ystäviltämme kuulin, että olette ollut sankari-kuninkaamme ase-toveri, ja nyt koska en olisi voinut nukkua tänä yönä, niin pyysin heitä ottamaan minua kanssansa. Olen oikein iloinen, jos jatkatte vain kertomustanne, huolimatta minua ujostella. Minä myöskin olen nähnyt kuninkaan vähää ennen tuota onnetonta laukausta Fredrikshall'in luona."
"Tekö, herra?" sanoi vanha vältvääpeli ihmetellen. "Mutta hyvin nuori te mahdoitte silloin olla."
"Kyllä! Minä seurasin isääni, joka oli upsierina kuninkaan palveluksessa, ja tahtoi opettaa minua jo nuorena sota-menoihin."
"Sitten minä ymmärrän," sanoi vältvääpeli. "Olemmepa niin-muodoin puolittain sota-toverit, sillä minä olin myöskin Fredrikshall'in luona ja näillä minun käsi-varsillani autoin minä kantamaan kuningasta jälleen telttiinsä. Vielä kerran: terve-tullut!"
Hän ojensi kätensä vieraalle, joka puristi sitä innolla. Sen jälkeen vaatei Uolevi vältvääpeliä jatkamaan kertomustansa.
"Sitten. sitten," vastasi vanhus; "jahka ensin juomme kupillisen teetä, joka ei suinkaan liene vastahakoista vieraalle, eikä teillekään; sillä te olette läpi-märkiä sateesta ja meri-vedestä. Pian, Uolevi, nyt auttamaan minua!"
Vanhuksen esitys otettiin äänettömyydellä vastaan ja pian höyrysi tee pöydällä, ja näytti maistuvan huoneessa olijoille erittäin hyvältä. Sillä aikaa kun he joivat lämmintä, elähdyttävää juomaa, kertoi vältvääpeli lyhykäisyydessä sen, mitä hän oli kertonut jo nuorukaisille, ja alkoi sitten, pantuansa tee-kapineet pois, uudelleen punomaan keskeytyneen kertomuksensa säikeitä menneistä ajoista.
"Me olimme siis Pultavan edustalla," alkoi hän. Samalla kuin Kaarle antoi leikata ja sitoa haavoitettua jalkaansa, teki hän ohjelman seuraavan päivän tappelulle. Vielä samana iltana antoi hän tarpeelliset käskyt ja pani sen jälkeen rauhallisesti levolle, juuri kuin ei mitään erinomaisempaa huolta olisi ollut. Mutta päivän valjetessa oli hän taas vilpas ja pani meidät marssimaan. Rohkeutta ei meiltä tosin puuttunut, mutta voiton toivo ja varmuus olivat pois, sillä voimat olivat peräti eri suuret. Tsaari seisoi vastassamme 65,000 suuruisen mies-lauman ja 132 kanuunan kanssa. Meillä oli, paitsi vähäistä mieslukuamme, neljä rauta-kanuunaa; ja sitten piti Kaarlen, välttääksensä päästämästä venäläisiä takaa-päin käymästä kimppuun, jättää vahva vartio-väki Pultavan linnan edustalle ja 4,000 miestä kuormain vartioimiseen.
Emme olleet oikein hyvillämme. Niin lavealle, kuin silmä kantoi, vilisi keto venäläisistä. Kuitenkin valmistausimme me joko voittamaan tahi kuolemaan. Meidän kenraalimme ratsastivat pitkin rivejämme, kiihoittaen miehiä rohkeuteen, muistuttaen Narvasta, jossa me kahdeksan tuhatta ruotsalaista olimme voittaneet kahdeksankymmentä tuhatta venäläistä. Kaarle itse, pistuoli kädessä, antoi kantaa itseään käsi-paareilla, sillä haavoitetulla jalallansa ei hän voinut ratsastaa, ja hän tahtoi kuitenkin itse johtaa taisteloa. Nyt aljettiin. Meidän ratsuväkemme teki kenraali Schlippenback'in johdolla alun ja syöksyi sellaisella väkivallalla venäläisten ratsu-miesten päälle, että ne hajosivat, kuin akanat ilmaan. Me huusimme jo "voitto" ja luulimme tappelun voittaneemme, ja se olisi niin, Jumal'auta, ollutkin, ell'ei kenraali Creutz olisi tehnyt "pukkia." Hänen piti ahdistaman pakolaisia sivusta-päin viidellä tuhannella ratsumiehellä, mutta hän meni väärään, eikä arvannut oikeata aikaa. Sillä ajalla kokosi Tsaari hajoitetun ratsu-joukkonsa ja rupesi vuorostaan ahdistamaan ruotsalaisia. Ruotsalaiset eivät voineetkaan pitää paikkaansa, vaan väistyivät, jossa tilassa Schlippenback itse joutui vangiksi. Sen jälkeen täytyi meidän jalka-väkemme marssia venäläisten tuli-kitoja vastaan. Mutta meitä otettiin vastaan rae-hauleilla, jotka lakaisivat kokonaisia rivejä maahan meiltä, ja saattoivat meidät ajattelemaan, että olimme matkalla helvettiin. Meidän täytyi peräytyä. Toinen onnettomuus seurasi toista. Menschikov tunkeutui vahvalla joukolla meidän ja linnan välille ja eroitti meidät linnaa piirittävästä armeijastamme ja kuormastostamme. Kaikki joutui venäläisten käsiin. Kuningas teki paraimman kykynsä mukaan ja oli jokajalla saapuvilla, missä vaara oli isoin; mutta ei hän voinut tehdä itseänsä kahden- eikä neljän-kertaiseksi. Hänen kantajansa ammuttiin, ja kohta mursivat kuulat koko paarit, mutta hän ei ollut siitä tietävinänsäkään, vaan istui toiseen samanlaiseen ja kiirehti taas tappelun hyörinään. Mutta ei mikään rohkeus voinut kestää yli-voimaa vastaan: koko ruotsalainen armeija otti pakonsa ja hajaantui. Kuningas ei tahtonut paeta, mutta me istutimme hänen väkisellä hevoisen selkään, kokosimme ympärillemme noin viisi sataa ratsu-miestä ja laskimme täyttä laukkaa useain venäläisten rykmenttien läpitse ja pakenimme niin. Vieläpä pa'ossa tapahtui kuninkaalle onnettomuus. Häneltä ammuttiin hevoinen. Hänelle annettiin toinen hevoinen ja vietiin mukana eteen-päin. Viimein tapasimme me kreivi Meyerfeldt'in vaunut, ja koska kuninkaan haavoitettu jalka oli kovissa kivuissa, niin istutimme me hänen niihin ja veimme hänen pois taistelusta.