Bender'in pascha otti kuninkaan hyvin kunnioittavaisesti vastaan teltissänsä ja pyysi häntä nöyrästi istumaan divanille — sohvalle. — Mutta kuningas ei vastannut mitään kaikkeen hänen kohteliaisuuteensa, vaan jäi seisomaan keskelle telttiä.
"Kaikkivaltiaan olkoon kiitos," sanoi pascha, "että sinun Majesteettisi vielä elää! Minua surettaa aina sieluun saakka, että sinun Majesteettisi on pakoittanut minua täyttämään suuren-herran käskyjä."
"Ja minua surettaa vain se," vastasi kuningas ylpeästi, "että minun kolmesataa ruotsalaistani antautuivat etu-varustuksissa. Jos he olisivat velvollisuutensa mukaan puollustauneet paremmin, niin ette vielä kymmeneen päivään olisi meitä voittaneet!"
Pascha kohotteli olka-päitään ja sanoi: "olisi ollut vahingoksi sellainen sopimaton miehuus."
Kuningas vietiin komeasti varustetulla hevoisella Bender'iin, ja minulla oli onni seurata häntä, koska hän itse pyysi siihen lupaa. Useampain maalaistemme ja seuralaistemme ei käynyt niin hyvin. Upsierit ja sotamiehet sidottiin kaksittaisin yhteen ja vietiin orjuuteen, parempaa onnea ei ollut kanslerilla eikä kenraaleillakaan, vaan heidän täytyi, yhdessä huonoimman ajo-rengin kanssa tehdä orjan-töitä, siksi että he viimein, kuninkaan välittämisellä ostettiin vapaiksi ja voivat palata kotihinsa.
Me muut vietiin Bender'iin ja kohdeltiin jota kuinkin hyvin. Kuningasta erittäin kohdeltiin kaikella kunnioituksella, eikä laimin-lyöty mitään hänen personallisen arvonsa kunniassa-pitämisessä. Hänelle laitettiin komea vuode, mutta kun ei hän ollut ollenkaan sellainen mies, joka hellittelee itseänsä, niin viskautui hän vain saappaat jaloissa eräälle sohvalle ja nukkui sikeästi. Turkkilainen upsieri, joka oli häntä vartioimassa, peitti hänen päänsä lakilla; mutta kun Kaarle heräsi unestansa, niin viskasi hän lakin menemään. Turkkilainen huudahti hämmästyneenä: "Allah il allah!" eikä voinut ymmärtää, miten kruunattu mies taisi nukkua paljain päin ja saappaat jaloissa.
Seuraavana aamuna saattoi pascha kuninkaan luokse parooni Fabricius'en, joka oli otettu vangiksi etu-varustuksissa. Hän tapasi kuninkaan kurjan näköisenä: vaatteet rikki revittyinä, verisinä ja tomuisina, ja silmä-karvat kärventyneinä. Syvästi liikutettuna tästä nä'östä, heittäysi hän kuninkaan jalkain juureen polvillensa, eikä voinut aluksi saada sanaakaan suustansa. Kun hän huomasi kuninkaan olevan hyvällä mielellä, huolimatta onnettomuudestansa, niin sanoi hän: "Jumala auttakoon Teidän Majesteettiänne! Olen kuullut, että Teidän Majesteettinne on omalla kädellänsä kaatanut kaksi-kymmentä janitscharia!"
"Jopa!" vastasi kuningas. "Puolet pannaan tavallisesti liikoja."
Bender'issä ei meidän olomme ollut pitkällinen, vaan sieltä me vietiin Adrianopel'iin. Kuninkaalla oli nyt luonansa rahan-vartijansa Grothusen ja kanslerinsa Müller, jotka jo olivat takaisin lunastetut. Myöskin minä ja useoita upsieria seurasi mukana ratsain, ja kyyneleet tulivat todellakin meidän silmiimme, kun me näimme kuninkaan kurjuuden. Ei edes hänen miekkaansa oltu sallittu hänen pitää. Kun paschalle esiteltiin tarpeelliseksi, antaa kuninkaalle takaisin hänen miekkansa, niin oli hän lentää seljällensä hämmästyksestä ja vastasi: "Herra varjelkoon meitä! Hän sillä leikkaisi kohta parran meiltä joka mieheltä!" Kuitenkin annettiin kuninkaalle sittemmin jonkun tunnin kuluttua miekka takaisin.
Kun olimme tulleet Adrianopel'iin, niin pyysi kuningas, että hän vietäisiin kaupungin läheisyydessä olevaan "Demotika'n" linnaan. Tämä pyyntö myönnettiin kyllä, mutta vastaus oli siihen pyyntöön niin kopea, että siitä kyllä taidettiin huomata, miten vähän turkkilaiset olivat enään taipuvaiset osoittamaan kuninkaalle vieraan-varaisuutta. Cumurgi, eräs sultaan'in suojilas, käski suuren-visiirin ilmoittaa kuninkaalle; "että hän saa kyllä mennä 'Demotika'an' ja asua siellä ikänsä, jos häntä haluttaa. Kuitenkin luultiin, että hän pian itse siihen kyllästyisi, koska ei täst'edes enään mitään rahoja annettaisi hänelle."