Pian tulivat he hänen asunnolleen ja lievän kolkutuksen perästä avattiin ovi sisältä päin. Vanha emännöitsiä vastaanotti heitä ja näytti olevan hyvin mielissään nähdessään jälleen isäntänsä.
"Hyvä on, herra pastori, kun tulitte kotiin! Jo kaksi tuntia olen teitä odotellut, ja olipa minulta koko hanhipaisti kärventyä. Liian kauan metsissä kiertelette ja sellaisia hyödyttömiä esineitä sieppaatte kiinni kuin koppiaisia ja perhosia. No, menkäähän vaan kamariinne! Tulen kohta perästä lamppua sytyttämään, mutta ensinnä täytyy minun kerta vielä katsoa hanhipaistiani!"
Ja muitta mutkitta jätti toruileva emännöitsiä pastorin ja vieraansa seisomaan ja meni kyökkiin. Friedrich pastori sanoi lempeällä äänellä Georgille: "Oletpa tässä kuullut pienen kotiripityksen, josta pyydän sinua olemaan pahaa ajattelematta. Vanha Kristiinani soittaa suutaan kuin äkäpussi ainakin, mutta lempeä ja rakas hän on silti; hän on joutusa torumaan, mutta myös järkähtämättömän uskollinen."
Näin sanoen, johti Friedrich pastori vieraansa hiljaiseen ja pieneen lukukammioon, pyysi häntä istumaan ja sytytti lampun. Sen valossa oli Georgilla tilaisuus vasta saatua ystäväänsä lähemmin tarkastaa, ja odottamattomalla mielihyvällä kiintyi hänen silmänsä tuon hengen miehen kasvoihin. Niin lempeitä ja herttaisia kasvoja, täynnänsä ylevää rauhaa ja ystävällisyyttä, oli hän harvoin, jos koskaan, nähnyt. Vieno kelmeys lepäsi pastorin rauhallisilla kasvoilla; mutta se ei ollut kivulloisuuden kellahtava kalpeus, vaan tuollainen kirkas, läpikuultava valkeus, joka kovia, mutta voitokkaasti kestetyitä sieluntaisteluita ilmaisee.
Friedrich pastori oli vanha mies. Hänen ennen kullankarvaiset hiuksensa nyt hopealle hohtivat, mutta hänen vaaleanruskeat silmänsä säihkyivät vielä puhtaina ja kirkkaina ja nuorekkaina korkean otsan alta. Kamarinsa oli koristelemattomasti kalustettu. Kova sohva, pari tuolia, pöytä, vanha kirjoituspulpetti, muutamia vaskipiirroksia seinillä, siinä oli koko kalusto. Mutta kaikki oli siistiä ja kiiltävää. Ei missään tomuhitustakaan, ei missään likaa tahi muuta epäsiisteyttä. Itse huoneen petäjäinen lattia loisti puhtaana ja valkoisena.
Ennenkuin Georg vielä oli huomionsa loppuun selvittänyt, astui vanha Kristiina huoneeseen ja olisi taas mielellään torunut, kun hän näki ja lampun sytytetyksi. Kuitenkin hillitsi hän kieltään, nähtävästi vieraan vuoksi, heitti vaan isäntäänsä nuhtelevan silmäyksen ja kiiruhti toimiinsa, kattaen pöytää puhtaalla peitteellä ja asettaen siihen lautasia, salveeteja, veitsejä ja kahveleita. Kaikki kävi nopeasti ja mukavasti hänen tottuneissa käsissään.
"Nyt tulee pää-asia!" sanoi hän ja meni ulos noutamaan tuota oivallista hanhenpaistiaan. Ylpeällä katseella asetti hän sen keskelle pöytää ja pyysi isäntäänsä siihen käsiä käymään. Itse aikoi hän hiljaa taas poistua.
"Malta, Kristiina!" huusi pastori. "Aterioimme joka päivä kahden emmekä tee nyt yhtään poikkeusta kun sallimus on tuonut meille tervetulleen vieraan. Istuhan entiselle siallesi."
Vanha Kristiina kieltäytyi. Kun kuitenkin Georg pyynnöllään yhtyi pastorin kutsuun, suostui hän vihdoin ystävällisellä hymyllä ja suoriutui muitta mutkitta hanhenpaistia taitavalla kädellä palasiksi leikkaamaan. Georg sai runsaan osansa ja se maistui erinomaisen hyvälle. Koko päivänä ei hän ollut nauttinut muuta kuin palasen kuivaa leipää ja juonut raikasta vettä. Vanha Kristiina oli aika hyvillään, nähdessään, että ateria niin hyvin nuorelle herralle maistui.
"Niin", sanoi hän, "paistettu hanhi on hyvä asia, josta sopii hyvinkin iloita; ja kun koko viikon on laihemmalla ravinnolla kokenut toimeen tulla, maistuu herkkupala sunnuntai-iltana sitä paremmalta. Elkää toki luulko, nuori herra, että meillä eletään näin ylellisesti kaiken vuotta. Jumala varjelkoon! Silloinhan ihminen paisuisi hyvin ylimieliseksi ja unohtaisi kaikkien lahjain antajaa. Eikö tosi, pastori, se on harvinaista, että meillä on näin hyvästi kuin tänään? Meidän kylämme on pieni, tulot ovat vähäiset, lisätulot ovat harvinaiset ja niin saa auttaa itseänsä. Mutta tyytyväisiä olemme kuitenkin aina! Hyvä omatunto ei anna surullisten ajatusten kasvaa ja versoa, sen saatte uskoa, rakas nuori herra."