Georg katsoi naapuriinsa, pastoriin, päin. Tämä hymyili vanhan uskollisen palveliattaren innosta, mutta ei antanut lavertelunsa häiritä itseään. Kristiina yhä rupatteli.
"Ystävällinenhän se Martti kuitenkin oli", sanoi hän, "kun ei unohtanut olla kiitollisena. Kun te, pastori, hänen sairautensa aikana häntä Jumalan sanalla lohdutitte ja ravitsitte, sanoi hän minulle, että kun hän tervehtyi entiselleen, hän oli teitä muistava. Mutta ajattelin: no, tuo nyt on ihmisten tavallista pakisemista! Kun heille huonosti käy, niin tekevät hyviä päätöksiä, vaan jos heille taas käy hyvästi, niin ovat hyvät päätöksensä unhottaneet! Mutta minulla oli väärä käsitys vanhasta Martista. Hätinä jaksoi hän ulkona liikkua ja tehdä työtä, kun alkoi koota ja säästää, eikä levännyt, ennenkuin oli hanhen saanut ostetuksi. Sitä on hän nyt ahkerasti syöttänyt, sille parhaat palat antanut ja on sen lopulta pastorille tuonut, kun se ensinnä oli oikein lihavaksi syötetty. Tuossa se nyt on! No niin, onpa pastori sen myös runsaasti ansainnutkin. Olenpa omin silmin nähnyt, kuinka hän kiiltäviä taalaria hänelle…"
"Kristiina!" sanoi pastori leppeästi, mutta nuhtelevasti.
Vanha palveliatar oli säikähtyvinään ja rupesi itseään muka torumaan. "No, kieleni on taaskin pyörinyt sydämmen pakosta", sanoi hän. "Mutta olenpa vaiti! Vaieta tahdon! Joskus, olipa se sitten vasta tuomiopäivänä, pitää kuitenkin tulla tiedoksi, mitä pastori niin huolellisesti salaa, kuten suurinta syntiä. Aika on tuleva, kärsivällisyyttä vaan! kärsivällisyyttä vaan!"
Ja hän vaikeni, jolla aikaa Friedrich pastori puheli nuoren vieraansa kanssa, kunnes porstuan vanha seinäkello soi kymmenen. Silloin nousi pastori, kopisti tuhan piipustaan ja käski vanhaa Kristiinaa saattamaan nuorta vierasta lepokamariinsa.
Samassa joku kolkutti ulkoapäin ovelle. Vanha Kristiina kuunteli ja sanoi: "Joku sairas varmaan, joka haluaa taivaallista lohdutusta. Menen vaan heti kuulustelemaan, kuinka ja missä."
Ja kiireesti riensi hän kartanolle. Georg kuuli hänen puhelevan siellä sillaikaa kun Friedrich pastori arvattavastikin lähtöön valmistihe. Vanha Kristiina tuli huoneeseen jälleen.
"On, niinkuin ajattelin", sanoi hän. "Pehtori Wilhelm lähettää pyytämään pastoria Jumalan tähden tulemaan hänen luoksensa, sillä hänen tyttärensä on kuolemaisillaan."
Jalo pappismies kiiruhti kutsua noudattamaan. Kristiinan avulla puki hän päälleen hengellisen virkapukunsa, otti raamatun, kirjojen kirjan, käteensä ja pyysi Georgia, jäähyväisiä sanoessa, olemaan rauhassa ja pitkän, väsyttävän päivämarssin perästä yölepoa nauttimaan.
"Saattaa olla myöhäistä, ennenkuin palaan", sanoi hän. "Elä sen vuoksi odota tuloani."