"Vai olette tekin köyhä, rakas nuori herraseni?" kysyi Kristiina osaa-ottavasti. "No, sitten vasta minua oikein ilahuttaa, että sallimus teidän kulkunne on meidän taloomme ohjannut. Mutta menkäähän jo levolle. Teidän nukkuessa kirjoitan kirjeen lankomiehelleni, että te olette minun suosiossani. Mutta joutukaa, joutukaa, kello mahtaa paikalla olla yksitoista ja pastori saattaa minä hetkenä tahansa palata. Jos hän näkee teidät vielä valveilla, hän tapansa mukaan minua taas nuhtelee. Tunnen jo nuo asiat! Se koskee kipeämmästi kuin kaikki kovat sanat!"
Georg ei vitkastellut sen enempää, ja pian painoi virvoittava uni hänen silmänsä umpeen.
VII.
Sorvarimestari.
Aurinko paistoi heleästi ja linnut livertelivät kun Georg heräsi. Hän hypähti vuoteestaan ja meni akkunan luo. Hän loi katseensa alas puutarhaan, joka näytti erinomaisen hyvästi hoidetulta. Oli kuitenkin vielä varhainen aamu ja talossa oltiin vielä aivan hiljaa. Georg ei tahtonut häiritä ja vaipui mietteisiin. Ei koskaan ennen ollut hän huomannut tyytyväistä mieltä niin isoksi avuksi kuin tässä pikku kylässä, jonka olemisesta hän ei edes ollut tiennytkään. Friedrich pastorin hiljainen, levollinen armollisuus oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen ja melkeinpä hän kadehti häneltä sitä siunausta, jota lempeä, uupumaton toimensa myötään hänen ympärilleen kylvi. "Jospa saattaisit olla hänen laisensa!" ajatteli hän ja päätti ainakin koettaa tuota määrää saavuttaa. Jo ennen eroa äidistä oli hän päättänyt valita jumaluusopin tutkinto-aineekseen ja tuttavuus Friedrich pastorin kanssa yhä vahvisti tuota aikomusta.
"Kallista mahtaa olla, elää ja toimia niinkuin te!" mutisi itsekseen jalo nuorukainen. "Mitä arvoa on maallisilla aarteilla ja rikkaudella niitten rinnalla, joita hän taivaaseen Korkeimman valtaistuimen eteen kokoo? Ja miksikä minä en voisi saavuttaa sitä minkä hän on saavuttanut? Hän oli ja on köyhä, niinkuin minä; minä tahdon hänen esimerkkiään seurata ja hänen jälissä kulkea niin kauan kuin Jumala minulle voimia ja terveyttä lainaa."
Oven narina ja miehen askeleet, jotka puutarhan puolelta kuuluivat, herätti Georgin hänen mietelmistään. Hän loi pikaisen silmäilyn tuonne alas ja näki pastorin, joka ihanaa, raitista kesäaamua näytti nauttivan. Kukkiensa keskellä vaeltaen, virvoitti hän itseään niiden tuoksulla ja kumartui väliin yhden, väliin toisen yli, hellästi niitä kädellään kosketellen. Georg tarkasti hetkisen tuota viatonta tointa; sitten heitti hän reppunsa selkään, tarttui sauvaansa ja meni portaita alas, kiittääkseen ystävällistä isäntäänsä ja jäähyväisiä hänelle sanoakseen. Hänellä oli vielä kolme peninkulmaa H:n kaupunkiin ja toivoi hyvään aikaan sinne saapuvansa, löytääkseen, jos mahdollista, siellä vielä hiljaista asuntoa kohtuhinnalla.
Herttaisella aamutervehdyksellä meni Friedrich pastori häntä vastaan, kun Georg astui puutarhaan.
"Ennenkuin minun jätät", sanoi hän, "pitää sinun minun kanssani varhaisen pikku aamiaisen syödä, maitoa ja leipää, semmoista jota maalla on tarjona."
Lempeällä pakolla sai hän Georgin jälleen reppunsa pois laskemaan. Kun nuorukainen heitti sen kivipenkille, kuuli hän hiljaisen kolinan ja äkkiä muistui rahakukkaro hänelle mieleen, jonka hän eilen illalla metsäpolulla oli löytänyt. Hän säikähtyi ilmeistä muistamattomuuttaan ja kaivoi kukkaron esille.