Georg ensinnä alkoi etsiskellä sopivaa majapaikkaa. Nuo pari peninkulmaa, jotka hän oli vaeltanut, eivät olleet häntä väsyttäneet ja hän eteni kadulta toiselle, tarkastellen ilmoitustauluja, jotka ilmoittivat huoneita vuokrattaviksi. Hän haki ja löysi, mutta eipä liioin sopivia. Kaikki tarjolla olevat huoneet olivat liian kalliit ja kun ilta oli käsissä ja hän yhä vielä etsiskellen ympäri kaupunkia hapuili, alkoi häntä pelottaa. Silloin juohtui hänelle vihdoin mieleen vanhan Kristiinan lankomies, sorvarimestari Wunderlich, ja hän päätti hänen neuvoaan hyväkseen käyttää. Pian oli hän hänen asuntonsa löytänyt ja huomasi että se oli erittäin siisti ja miellyttävä. Hän kolkutti ovelle ja, noudattaen ystävällistä kehotusta käymään sisään, astui hän mestari Wunderlichin työpajaan.
Eräs vanhanpuoleinen mies, silmälasit nenällä, seisoi hyrisevän sorvauspenkin ääressä ahkerassa työssä. Ystävällisen näköinen eukko istui vähän matkaa hänestä rukin ääressä kehräämässä. Kun Georg kävi siistiin tupaan, pani mestari veistimen ja näverin syrjään ja katsoi tuliaa kysyvästi kasvoihin.
"Mestari Wunderlich", sanoi Georg, "minulla on teille kirje kälyltänne
Blumrodesta. Häneltä paljo terveisiä."
"Vai sisareltaniko?" huusi eukkonen, reippaasti seisoalleen hypähtäen; siihen asti oli hän levollisesti rukin ääressä istunut. "Istukaa toki, rakas herra, sillä aikaa katsokaamme mitä hyvä Kristiina on kirjoittanut."
Georg, jolle olo vanhan pariskunnan luona tuntui hyvin kodikkaalta, istuessaan tarkasteli molempia kun he siinä innokkaasti avattua kirjettä lukivat. Pian luku olikin suoritettu, sillä kirje oli aivan lyhyt ja selvä, eikä sisältänytkään muuta, kuu kehotuksen olemaan ystävällinen tämän kirjeen tuojalle, hänen ja pastorin rakkaalle ja arvokkaalle ystävälle. Mestari Wunderlich ei vitkastellut tuon pyynnön täyttämisessä ja kääntyi kohta Georgin puoleen pyynnöllä saada häntä palvella. "Jos vaan saatan neuvoa tahi auttaa teitä asioissanne", sanoi hän, "niin olen käskettävänänne."
Georg ilmoitti huolensa muitta mutkitta. "Jo pari tuntia", sanoi hän, "olen juossut kaupungissa yltympäri, hakeakseni kutakuinkin huokeaa asuntoa itselleni, mutta en ole, vaikka parastani olen koettanut, löytänyt sopivaa kortteeria. Jos minua saattaisitte neuvoa, mestari rakas, ilahuttaisi se minua."
Mestari Wunderlich katsoi vaimoonsa ja tämä nyökähytti päätään. "Kuulkaa, arvoisa herra Wald", sanoi hän herttaisesti hyrähtäen, "olisitte tuon vaivan voinut säästää itsellänne, jos olisitte paikalla tullut minun luokseni. Sillä nähkääs, minulla on talossani pieni yliskamari, joka sopii teille aivan hyvästi. Tulkaa ja arvostelkaa itse."
Vanhus otti avaimen, meni edellä ja Georg talon emännän kanssa seurasivat häntä. Portaat veivät tuonne yliskertaan. Mestari avasi oven ja kaikki kolme menivät pieneen, mutta erittäin hauskan näköiseen huoneeseen. Iloisena katseli Georg paperoittuja, somilla kuvilla ja peilillä varustettuja seiniä, vakavia, kauniita huonekaluja, mukavaa sohvaa, kirjoituspulpettia, joka oli sijoitettu muutaman akkunan viereen, josta oli näköala vilkkaalle kadulle. Georgin mieltymys ei jäänyt mestarilta huomaamatta ja hän hieroi tyytyväisenä käsiään.
"Katsokaa myös tänne, kunnioitettu herra Wald", sanoi hän, kapeaa ovea auki sysäten. "Katsokaa, tämä on makuuhuone. Se antaa puutarhaan päin ja siinä saattaa aivan makeasti ja häiritsemättä nukkua. Onko se teille mieleen?"
"On, onpa liiaksikin!" vastasi Georg hiljaisella huokauksella, koska hän jo edeltäpäin pelkäsi, että tuo ihmeen kaunis asunto olisi liian kallishintainen hänen varoihin nähden.