"Eipä vainkaan", vastasi Georg lujasti; "joka vain maallisia aarteita pitää hengen aarteita parempina."
Adelbert vaikeni hetkeksi. Totuus oli häneen koskenut. Sitten pudisti hän Georgin kättä jäähyväisiksi ja sanoi: "Voi hyvin! Joka elää näkee kumpi meistä on oikeassa!"
"Olkoon menneeksi!" suostui Georg ja Adelbert meni.
IX.
Pastoria tervehtimässä.
"Siis on tosiaankin, arvoisa herra Wald, lähdön hetki tullut, ja te jätätte meidät vanhat, minut ja vaimoni, yksin tänne ikävöimään", sanoi mestari Wunderlich Georgille, joka, vanha reppu selässä ja vanha tukeva tammisauva oikeassa kädessä, seisoi hänen edessään. "Eipä ole helppo meidän tottua teidän poissa-oloonne. Minusta tuntuu, kuin rakas poika meiltä lähtisi kun te meistä erkanette."
"Ja minusta tuntuu, kuu minun pitäisi erota hyvästä isästä ja hellästä äidistä", vastasi Georg kyynelsilmin. "Kiitos, kunnon ihmiset, kaikesta hyvyydestä ja rakkaudesta, jota olette minulle osottaneet, enkäpä sitä koskaan unhota."
"Ei kannata kiittää!" huudahti mestari Wunderlich. "Minua saatte oikein häpeämään, herra Wald! Olette opetuksellanne ja esimerkillänne tuhatkertaisesti palkinneet sen ystävyyden minkä ehken olemme saattaneet teille osottaa. Onpa kristillinen nöyryytenne ja hurskautenne suorastaan minua uudeksi ihmiseksi tehnyt. Muistakaahan vain meitä vanhoja niinkuin me teitä varmaankin aina muistelemme."
Georg syleili rehellistä miestä ja hänen hyvää vaimoaan ja hyväili heitä kuin rakkaita omaisiaan ikään. Wunderlichin vaimo lähetti paljon terveistä sisarelleen ja Blumroden pastorille, ja niin lähti Georg vihdoin matkoihinsa. Muutamat ylioppilaat, jotka ulkona häntä odottivat, saattoivat häntä vähän matkaa. He olivat niitä harvoja ystäviä, jotka hän yksinäisessä, hiljaisessa menossaan oli oppinut tuntemaan ja rakastamaan. Heistäkin erosi hän lopulta ja kulki nyt yksinäisenä ja miettiväisenä Blumrodeen vievää tietä.
Hän tuumaili mihin toimeen hänen olisi rupeaminen tästä puoleen. Hänen yliopistovuotensa olivat menneet, apurahoja ei enää maksettaisi ja hänen piti taas kotia päin lähteä. Pitikö hänen joutua äidilleen vaivaksi? Sitä hän ei halunnut. Hän päätti pastori Friedrichin, vanhan ystävänsä kanssa siitä neuvotella.