"Yhdentekevä", sanoi Friedrichin isä. "Mutta meistä ehkä tulee tuttavia. Friedrich" — hän käski poikaansa — "menepä toiseen huoneesen; hetken päästä saat palata."
Poika nyykäyttäen Georgille ystävällisesti päätään poistui ja hänen isänsä istahti tämän viereen.
"Häädyn ensinnäkin teille tunnustamaan", sanoi hän, "että olen jo hetken aikaa toiseen huoneesen kuullut keskusteluanne poikani kanssa ja että olen vallan ihmeissäni, huomatessani käsityöläisen niin oppineeksi mieheksi. Vastatkaahan kysymykseeni: ettekö ole muuta kuin sorvarinsälli?"
Georg oli vähän aikaa ääneti, ujostellen. Häntä arvelutti aivan oudolle ihmiselle ruveta selvittämään niitä omituisia asioitaan. Friedrichin isä huomasi Georgin epäröivän mielen ja hän koitti rohkaista häntä puhumaan.
"Kertokaa minulle vain suoraan ajatuksenne", kehotteli hän niin yhtaikaa herttaisella ja arvokkaalla tavalla, että Georg heti rohkasi mielensä. "Uskokaa minulle kaikki. En vilpistele, sen saatte uskoa, enkä ole väärinkäyttävä luottamustanne."
Georgin ujous hävisi nyt kerrassaan ja hän alkoi selvittää kuinka jumaluusoppia oli ollut tutkimassa, mutta köyhän ja sairaan äitinsä tähden heittänyt luvut kesken, ryhtyäkseen höylään ja sahaan.
Tuo vieras mies teki yhä uusia kysymyksiä niin taitavasti että Georgin elämä oli ykskaks hänellä selvänä. Georgin jaloa luonnetta hän jäi kovasti ihmettelemään.
"Koht'siltään saatte enempää kuulla minusta", sanoi hän noustessaan ja pudisti sydämmellisesti Georgin kättä. "En tällä kertaa tahdo teitä viivyttää."
Hän katosi ovesta keveällä päännyykäyksellä. Mutta Georg jäi hyvin omituiseen mielentilaan. Hän oli vallan hämmästyksissään tietämättä mitä ajatella tästä kaikesta. Se vain oli hänestä selvä, että kukaties hänestä on tuleva Friedrichin opettaja. Se ajatus riemastutti häntä ja hänen oli vaikea levollisin mielin piirrustustyötään jatkaa.
Monta päivää meni. Joka aamu hän Friedrichiä neuvoi eikä hän ollenkaan aavistanutkaan, että noilla lukutunneilla pojan isä heitä näki ja kuuli. Vihdoinkin tuli sunnuntai, minkä päivän hän tavan takaa oli äitinsä seurassa. Nytkin istui hän aamupuolella päivää äitiään vastapäätä ja luki hänelle ääneen muutamaa saarnaa parasta-aikaa, kun muuan komeapukuinen, kuninkaallinen palvelia tuli ovesta sisään, suuri kirje kädessä.