"Jumala sinua palkitsee, näet sen, poikani rakas. Hän kostaa sinulle sitä hyvää minkä olet tehnyt minulle, niinkuin rakas isä ainakin. Kiitos Jumalalle korkeudessa."
"Aamen!" sanoi Georg; ja molemmat polvilleen lankesivat, hiljaisessa rukouksessa kaikkivaltiasta kiittääkseen hänen siunauksestaan.
Kun oli asettunut heidän mielikuohunsa, Georg otti käsiinsä ruhtinaan lähettämän valtakirjan ja huomasi, että hän oli kuudeksi vuodeksi nimitetty prinssi Friedrichin kotiopettajaksi eli "hovimestariksi" ja että hänelle oli palkaksi myönnetty tuhat taalaria.
Kyllä arvaa noitten kelpo ihmisten iloa; äsken olivat olleet perin köyhiä; nyt oli heitä nostettu maallisen onnen korkeimmille kukkuloille. Heidän iloaan en kertoa osaa.
XII.
Loppu.
Georg oli siis saanut palkinnon uupumattomasta uutteruudestaan ja äitinsä hellästä huolenpidosta. Ruhtinas Hermann oli kerrassaan jalomielinen ja hyväsydämminen eikä hän kohdellutkaan poikansa opettajaa niinkuin palkollista kohdellaan, joka vain rahasta työnsä tekee, vaan todellisena ystävänä; hyvissä väleissä ne sen vuoksi olivat keskenään. Kuta tarkemmin hän tuli Georgia tuntemaan, sitä enemmän hän häneen mieltyi ja sitä suurempaa suosiota ja kunniaa hän hänelle osotti. Prinssi Friedrich puolestaan oli yhä sanomattoman ihastunut kelpo opettajaansa ja edistyi ihmeen nopeasti kaikissa tieteenhaaroissa, jotta opettajalla ei ollut kuin sulaa iloa oppilaastaan.
Kuitenkin Georg pysyi nöyränä. ylpeyttä, kopeutta, toisten halveksimista ja heidän vikojensa suurentelemista, — semmoisia ja muita vikoja, jotka helposti ihmisen sydäntä valloittavat onnen ollessa myötäisenä — hän Jumalan avulla karkoitti kauas luotaan eikä milloinkaan unohtanut kiittää kaiken hyvän antajaa siitä hyvästä minkä nautti ja, Jumalan jälkeen, ruhtinas Hermannia. Kiitollisuuttaan hän koetti osottaa sillä tavoin että yhä isommalla huolella ja rakkaudella toimitti kallista opettajanvirkaansa. Sille viralleen hän antautui kaikin voimin, sitä varten hän lueskeli ahkerasti hyvää kirjallisuutta, kyetäkseen näet yhä paremmasti opettamaan oppilastaan, ja rukouksesta taivaalliseen isään haki hän joka päivä siihen uutta voimaa ja uutta intoa.
Georgilla kun nyt oli isonlainen rahapalkka ja hänelle kun ystävät ja suosiat sen lisäksi antoivat yllin kyllin arvokkaita anteja, niin olisi hänellä ollut tilaisuutta kaikkiin rikkaan miehen nautintoihinkin, vaan hänestä oli parempi pysyä entisessä kohtuudessa ja kieltämyksessä. Suurin nautinto oli hänellä velvollisuutensa täyttäminen, tieteelliset opinnot ja tutkimiset sekä oppineitten kanssa seurustelu. Suuren maailman rauhattomuus ja touhu ei häntä ensinkään miellyttänyt, vaikka hänen täytyi toisinaan siinäkin olla osallisena ruhtinas Hermannin tahtoa noudattaakseen. Tuo maailma oli hänestä kovin tyhjä, vaikka päältäpäin kaunis; pian hän kyllästyi siihen joutavaan loistoon palatakseen tavallisiin, jokapäiväisiin askareihinsa ja niihin ryhtyäkseen uudella innolla jälleen.
Varojaan käytti hän mitä jaloimmalla tavalla. Toisen puolen palkastaan hän antoi rakkaalle äidilleen. Mikä jälelle jäi, kun hän ensinnä oli omat, vähäiset menonsa suorittanut, sen hän taitavasti säästellen köyhille jakeli, joitten tiesi hädässä olevan, mutta jotka olivat siksi häveliäät etteivät kerjätä kehdanneet.