"Juuri sellainen", sanoi levollisesti Adelbert. "Eräs varaton, rahaton nuorukainen, mutta hengen ja luonteen lahjoista rikas, mahdottoman rikas. Hänen nimensä on Wald, Georg Wald, isänsä on köyhä, mutta kyvykäs maalaaja. Tuo kuva", hän osotti metsämaisemaa, "on hänen taitavasta kädestä lähtöisin!"
"Ja tuota kuvaa houkuttelit sinä minua ostamaan?" puhkesi kummissaan kreivi Wildström sanomaan. "Tuota kuvaa, jota kilpailiasi, voittajasi isä on maalannut? Oi, poikani, luulin sinua korkearientoiseksi, kunnianhimoiseksi, ja näen nyt, että olet siihen määrään siivo ja heikko, ettet edes tunne kateutta voittajaasi kohtaan — ja olet antanut voiton alhaissukuiselle, tuntemattomalle rahvaanmiehelle! Sinä kunniakkaitten esi-isien jälkeläinen, pääkaupungin mainioimman ja kalliimman opettajan kasvatti! Sitä en käsitä!"
"Rakas isä, opettajat ja jalo sukuperä eivät tee viisaaksi, jollei oppilas ole ahkera ja lahjakas. Paljon aikaa olen hukannut seuroihin ja huveihin, pitipä niin tehdä teidän omasta tahdostanne. Ne hetket, jotka menetin tyhjiin huveihin, käytti tuo nuori mies tietojensa laajentamiseen, henkensä kehittämiseen. Elkää sentähden ihmetelkö, jos hän oli minua etevämpi. Kuitenkin lupaan teille yliopistossa korjata mikä ennen on jäänyt tekemättä."
"Mutta elä liiaksi rasita itseäsi, poikani", huolehti kreivi Wildström. "Elä unhota, että olet sukusi viime vesa, että kaikki toiveeni kohdistuvat sinuun. Sillä lopulta, mihinkä hyödyttää sinua laajat tiedot? Olinpa tyhmä että kiivastuin. Anna alhaisesta kansasta lähteneitten nousukkaitten ylpeillä. Olethan rikas, niin, poikani, kovasti rikas. Tiedot ovat sinulle vaan miellyttävä, loistava koriste, jota et välttämättä tarvitse, kuten nuo köyhät raukat, jotka niillä kurjaa oloansa ylläpitävät. Elä vaan rasita itseäsi liiallisella työllä, kuuletko?"
Adelbert hymähti. "Mutta, isä rakas", sanoi hän, "kuinka saatan tietoja hankkia, jollen ankaralla ahkeruudella tee työtä? Tahdotte, että tulisin mainioksi; se on ylpeytenne kuulla poikaanne kehuttavan opin ja tietoisuuden esikuvana, ja kuitenkin salpaatte minulta tien, tuota suuresti haluttua määrää saavuttaakseni. Kuinka pitää minun ja kuinka saatan minä kaikki toiveenne täyttää?"
"Se on sinun asiasi", sanoi kreivi lyhyesti, puhetta keskeyttäen, kun ei kyennyt muulla lailla pulasta selvitä. "Olen vakuutettu siitä, että käännyt oikealle uralle minun mielihyväkseni. Kuitenkin, mitä tieteen haaraa aiot ruveta tutkimaan?"
"En ole vielä päättänyt mihinkään päin", vastasi Adelbert. "Rikkautenne, isäni, vapauttaa minut tarpeellisuudesta ruveta koskaan erityistä tieteen alaa viljelemään, ja ajattelen, että parasta on koetella ja sitten valita mieluisinta ja edullisinta."
"Samaa mieltä minäkin!" sanoi kreivi. "Milloinka lähdet yliopistoon?"
"Jo huomenna, jos se on teille otollista", kuului vastaus.
"Niin, tapahtukoon se ylihuomenna", määräsi kreivi. "Huomenna tahdomme ensinnä viettää pienen lähtöjuhlan ja kohta äidin kanssa sopia asiasta. Seuraa minua joutuun hänen luokse, poikani."