Nopeasti edellä käyden meni kreivi läpi pitkän sarjan komeasti somistettuja huoneita ja kertoi vaimolleen Adelbertin tuumat. Kreivitär vaati poikansa siirtämään lähtöpäivää tuonnemmaksi; mutta Adelbert pysyi päätöksessään, ja heikko äiti peräysi, kun huomasi nuorukaisen päätöksen järkähtämättömäksi.
Päivä kului tarpeellisten tointen toimittamisessa, jotka huomispäivän lähtöjuhla ja nuoren kreivin läheinen matka aikaansaivat.
Seuraavana iltana välkkyivät kreivillisen linnan salit loistavassa komeudessaan. Pääkaupungin ylhäiset liikkuivat niissä edes takaisin. Adelbert oli keskellä heitä. Hänen kättään puristettiin, surkuteltiin että hänestä piti luopua pitemmäksi ajaksi, hänelle tehtiin ylenmäärin lupauksia järkähtämättömästä rakkaudesta, ja Adelbert mietti: "Ei ole näen mä vaikea asia, kun on rikkaat vanhemmat, päästä ihmisten ystävyyteen."
Pöydässä istuessa paukkuivat samppanjapullot, vanhat koreakylkiset pullot heruttivat anteliaasti tuoksuvia nesteitään, ja lasien kilinässä, soiton pauhatessa, onnentoivotusten keskellä, joita esiintuotiin nuorelle, rikkaalle kreiville, viihtyi Adelbert erinomaisen hyvin, ja yö kului kuni silmänräpäys.
Seuraavana aamuna, hellät jäähyväiset sanottuaan vanhemmilleen, nousi hän kasvattajansa kanssa mukaviin, loistaviin matkavaunuihin, joitten ovet olivat kreivillisellä vaakunalla koristetut. Neljä rivakkaa postihevosta, joita iloisesti torveensa toitottava kyytimies pakotti nopeaan juoksuun, oli valjaissa, ja vaunut rämisivät katukivityksellä. Ajaessaan huomasi hän toisella puolella katua erään kelmeän, löyhästi vaatetetun nuoren miehen, joka kulki vaatimattomasti jalan tietään. Kreivi Adelbert tervehti ystävällisesti nuorukaista. Se oli hänen kilpailiansa, joka oli tutkinnossa ensimmäisen palkinnon saanut.
II.
Georg Wald.
Samaan aikaan kuin Adelbert astui isänsä työhuoneeseen, avasi Georg Wald pienessä naapuritalossa vastapäätä oven vanhempainsa köyhään huoneeseen ja hiipi hiljaa sisään vuoteen viereen, joka anasti yhden osan huonetta. Hän kumartui vuoteen yli ja kuunteli.
"Isä nukkuu", jupisi hän. "Tahdon odottaa kunnes hän herää."
Ja hiljaa istui hän akkunan ääreen ja katseli miettiväisenä ulos puutarhoihin, vihannoiviin puihin ja tuoksuviin kukkiin tuolla ulkona.