"Uskon."
Hän kääntyi Pablon puoleen. "Entä sinä, nuorukainen, Pablo del Roca, uskotko sinäkin niin?"
Pablosta ei kysymys sotinut kristinoppia vastaan, ja hän vastasi myöntävästi.
"Pimeydessä, ikuisessa pimeydessä lepää Azual", huusi vanhus kimeästi, "hän on kohottanut kätensä kuningasta vastaan, Nezualpillin viimeistä jälkeläistä vastaan".
Tenanga vavahti.
"Mutta", jatkoi ukko, "hänen tähtensä ei vielä ole sammunut, se säteilee yhä taivaalla. Tanub näkee sen; hän saapuu, kuningas, Tanub tietää sen, hän lukee sen tähdistä."
"Ja jos kuningas elää", sanoi Tenanga vapisevalla äänellä, "ja antaa
Azualille anteeksi, kohoaako tämän sielu silloin aurinkoon, isä?"
"Jos Hualpa antaa hänelle anteeksi", sanoi ukko vienolla äänellä, "on hän asuva valossa".
Syvä huokaus oli Tenangan vastaus.
Pablo, joka jännittyneenä oli kuunnellut molempain keskustelua, sanoi nyt: "Vanha herra on tarjoutunut ottamaan meidät kotiinsa, ystävä, voidakseen parantaa minut. Mitä arvelet?"