Hän polvistui nuorukaisen eteen ja taivutti päätään maata kohti; kaikki toisetkin lähellä olevat polvistuivat hänen viereensä kuiskaten: "Kuningas, Nezualpillin jälkeläinen."
Hämmästyksen kumea kohina kuului alhaalla seisovan kansan suusta. Pää pystyssä seisoi nuorukainen, hänen ryhtinsä oli kuninkaallinen, papit kumarsivat häntä nöyrinä. Mitä se merkitsi? Sitten kohosi tummapukuinen pystyyn, ja voimakkaana kaikui hänen äänensä, kun hän huusi alas kansalle: "Maya-kansan lapset, ihme on tapahtunut: Jungunan poika on palannut, maya-kansa on saanut taas kuninkaan."
Silloin lankesivat kaikki polvilleen mykkinä kunnioituksesta. Ja sitten puhkesi riemumyrsky tuhatlukuisen kansanjoukon huulilta, niin valtava, että metsä ylt'ympärillä vavahti. "Kuningas! Kuningas! Jungunan poika! Näkymättömät olkoot hänen kanssaan!"
Kun raikuva riemuhuuto oli vaiennut, kääntyi ylipappi nöyrästi Pablon puoleen: "Käske, hallitsija. Tahdotko, että jatkamme uhritoimitusta?"
Pablon silmistä leimahti halveksiva katse. "Luuletko miellyttäväsi
Kaikkihyvää raa'alla pyövelintyöllä? Häntä, joka itse on rakkaus?
Lopeta!"
Hän laskeutui portaita alas ja astui vankien luo, jotka toiveikkaina katsoivat häneen. Hänen käskevästä viittauksestaan poistettiin kapula heidän suustaan. "Nämä ovat minun ystäviäni." Riemuhuudoin vaipui Tenanga hänen jalkainsa juureen: "Oi, kuningas, kuningas, oi Hualpa, näkymättömät olivat taaskin kanssasi!"
Iloisena, sanaakaan sanomatta katseli saksalainen Pabloa.
Unohtunut oli nyt verinen uhritoimitus; kansa iloitsi vain siitä, että sen kuningassuvun viimeinen jälkeläinen seisoi ilmielävänä sen keskellä. Ihmiset uskoivat varmasti vanhojen jumalien lähettäneen hänet oman kansansa luokse.
"Kansa tahtoo nähdä sinut, Nezualpillin jälkeläinen", sanoi ylipappi, "salli minun näyttää sinut heille."
Pablo taivutti päätään suostumukseksi.