"Toistaiseksi ei ole syytä huolehtia señoritan puolesta", jatkoi Tenanga tyynnyttäen, "sillä näiden ihmisten etu tietenkin vaatii heitä varjelemaan häntä kuin silmäteräänsä. Minusta on parempi, että koetamme saada käsiimme rosvot. Sitten ennätämme kyllä aina tarjota heille rahaa ja todistaa heille, että kenraali ja señor d'Irala kykenevät maksamaan donna Mariasta enemmän kuin señor de Mendez."
Pablo mietti.
"Olet oikeassa. Me etsimme rosvot, Tenanga, sinä olet suuri rastreador, ja armollinen kohtalo johtaa meitä."
Sitten he ratsastivat edelleen yhä tarkasti tähystäen kivistä vuoristoa. Heidän tiensä oli aivan yksinäinen. Päivällisen aikaan he saapuivat pieneen metsään. Kun he olivat sen sivuuttaneet, näkivät he toisen kylän.
Lyhyen neuvottelun jälkeen he päättivät ratsastaa kylään tiedustelemaan. Lähestyessään asumuksia he kohtasivat nuoren, solakan tytön, joka kantoi vesiruukkua päänsä päällä.
"Herra", sanoi Tenanga luotuaan silmäyksen tyttöön, "hän on mayan tytär".
"Etköhän erehdy? Mikäli minä tiedän, asuu täällä vain xinkoja."
"Mayoja asuu siellä täällä zapotekien ja xinkojen keskelläkin."
Tenanga huusi tytölle mayankielisen tervehdyksen, johon tyttö uteliaasti katsellen Pabloa vastasi samalla kielellä.
"Asuuko meidän heimolaisiamme tässä kylässä, tyttö?"