"Kiitän sinua, neito."
He tervehtivät tyttöä ja ratsastivat reippaasti eteenpäin. Tie oli oiva, ja pian he saapuivat hyvin hoidettujen peltojen ja hedelmätarhojen ympäröimään kylään.
Muuan poika neuvoi heidät posadaan.
Kylä oli paljon siistimpi ja paremmin rakennettu kuin se, josta he aamulla olivat lähteneet. Mutta täälläkin he näkivät vain naisia, lapsia ja vanhemmanpuoleisia miehiä, joiden uteliaat katseet seurasivat heitä, kun he ratsastivat posadan edustalle.
Posadero [= ravintolanisäntä], vanhanpuoleinen intiaani hänkin, riensi toimekkaasti ulos heidät nähdessään. Ei hänkään voinut peittää hämmästystään nähdessään Pablon ylhäisen olemuksen. Tenanga pysyttäytyi syrjässä palvelijan tavoin.
Isäntä lähetti puolikasvuisen pojan viemään hevoset talliin ja johdatti vieraat avaraan vierashuoneeseen. Siellä istui vain vanha intiaani, jonka kankea, vielä tumma tukka riippui arpisille kasvoille. Hän loi silmänsä vieraisiin ja huomattuaan Pablon hän nousi äkkiä, tempasi hatun päästään ja kumarsi kunnioittavasti.
"Minuako tervehdit, ystävä?"
"Minä tervehdin mayojen nuorta kuningaskotkaa."
"Oi, tunnetko Jungunan pojan?"
"Minä olin läsnä, herra", sanoi hän hiljaa, "silloin, kun papit huomasivat kuninkaanmerkin", ja taaskin hän kumarsi.