"Olehan toki rauhallinen, señorita. Sinä kysyt yhä samaa asiaa, enkä minä voi sinulle vastata."
"Miksi et vie minua omaisteni luo, muori kulta? He antaisivat sinulle kultaa ja lahjoja kukkuramitoin."
"Niin, kulta on hyvää, kirkkaat, kauniit unssit ovat hyviä, minä olen nähnyt muutamia, ne ovat hyviä ja lahjat myös; mutta sinun täytyy odottaa, kyyhkyläiseni, kunnes Tamay vie sinut takaisin, hän tekee sen kyllä."
"Minä en ole tehnyt hänelle mitään pahaa, en milloinkaan. Miksi hän on laahannut minut hirveästä tulipalosta tänne, hän ja tuo kauhea neekeri?"
"Oi, voi, he ovat viisaita", hihitti ämmä, "he tahtovat saada paljon rahaa valkoihoisilta señoritasta, minä kyllä tiedän".
"Ei, ei, heillä on muuta mielessä. Rakas isäni ja isoisäni antaisivat paljon unsseja tyttöraukastaan. Tamay tietää sen eikä kuitenkaan anna minua takaisin. Minua kammottaa, kun näen tuon synkän tigreron tulevan. Oi muori kulta, hän on jättänyt Pablonkin, minun veljeni Pablon, vihollisten käsiin, vaikka tämä kuuluu mayojen kuningassukuun. Miksi hän meitä vihaa?"
Vanha vaimo sanoi hiljaa: "Sinä olet jo monesti puhunut minulle kuningasten jälkeläisestä; mutta sinä varmaan erehdyt, kuninkaat ovat kaikki kuolleet."
"Estäköön Jumala, että puhuisit totta ja että minun Pablonikin olisi kuollut."
"Tamay ei kohota kättään kuninkaitten perillistä vastaan."
"Niin hän on kuitenkin tehnyt."