"Hänen ylhäisyytensä puheille ei voi nyt päästä; etkö voi sitä ilmoittaa minulle?"
Hyvin pahoillaan siitä, ettei ollut tavannut don Antoniota, ja loukkautuneena tällaisesta vastaanotosta, jonka hän don Antonion peitsimiehille antamansa avun vuoksi oli kuvitellut aivan toisenlaiseksi, Pablo päätti suorittaa asiansa nopeasti.
"Minä tuon hänen ylhäisyydelleen tiedon, että hänen lapsenlapsensa, señor d'Iralan ottotytär, on pelastunut rosvojen käsistä minun avullani ja on tällä haavaa Padiadon kartanossa, lähellä San Urbanon kylää, señor Avilan suojassa."
"Oh", sanoi adjutantti, "se on suuresti ilahduttava hänen ylhäisyyttään, vien tämän sanoman hänelle sotaneuvotteluun. Oletko muuten nähnyt vihollisia?"
"En, olen välttänyt heidän partiojoukkojaan."
"Odota täällä, palaan heti."
Adjutantti meni, ja Pablo jäi upseerien ja lähettien joukkoon. Eräs upseereista taputti häntä hyvänsävyisesti olkapäälle ja kysyi: "Etkö ota pestiä, poika?"
"Pyydän, ettette koske minuun, señor", kuului Pablon vastaus.
"Oh!" nauroi upseeri. "Punainen hidalgo. Pyydän tuhannesti anteeksi, teidän armonne."
Ylt'ympäri naurettiin.