Pablon oli vaikea hillitä vimmaansa tästä pilkanteosta; hänen silmänsä hehkuivat kuin hiilet.
Adjutantti tuli takaisin.
"Hänen ylhäisyytensä kiittää sinua paljon, poikaseni, mutta hän oli jo señor d'Avilalta saanut tiedon, että hänen lapsenlapsensa oli siellä. Hänen ylhäisyytensä ei ole laiminlyövä ilmaista sinulle omakohtaisesti kiitostaan. Minulta saat aluksi nämä pari pesoa."
Hän tahtoi tyrkyttää Pablolle muutamia rahakolikoita.
"En ole mikään palvelija, señora", sanoi Pablo kohottaen päätään.
"Hm", jatkoi upseeri hiukan hämillään, "vai ollaan niin ylpeitä?"
"Niin, se on kanelinkarvainen caballero, don José", sanoi upseeri, joka äsken oli taputtanut Pabloa olkapäälle, "häntä on kohdeltava säädyllisesti", ja taas kaikki nauroivat ympärillä. "Meidän täytyy tottua pitämään arvossa punaisiakin caballeroja."
Pablo kysyi synkkänä: "Voinko nyt poistua, señor?"
"Sinä jäät hänen ylhäisyytensä käytettäväksi", sanoi adjutantti karkeasti, "odota ulkona, kunnes sinut kutsutaan".
Pablo lähti huoneesta.