"Meillähän on noiden mayain kuningas täällä luonamme, señorit", sanoi Lerma ilostuneena, "ruskea nuorukainen, jonka Antonio d'Irala on kasvattanut yhdessä tyttärentyttäreni kanssa. Taivaan kiitos! Jos nuorukainen todella on sellainen, kuin olen kuullut sanottavan, voimme kenties vielä torjua tämän vaaran. Minäkö ottanut hänet vangiksi? Ah, se voi johtua vain siitä, että hänet oli otettu kiinni erehdyksestä; luultiin hänen väijyneen minun henkeäni. Pyydän teitä, señorit", sanoi hän vakavasti upseereille, "kohdelkaamme häntä suurella kunnioituksella. Isänmaan kohtalo on tällä hetkellä tämän nuoren miehen kädessä. Pohjoiset mayat ovat järkkymättömän uskollisia kuninkaittensa jälkeläiselle."
Adjutantti tuli hyvin hämmästyneenä takaisin. "Teidän ylhäisyytenne, nuorta miestä ei löydy mistään", hän sanoi, "hän on kaikesta päättäen poistunut leiristä".
"Ettekö sanonut hänelle, että minä sotaneuvottelun jälkeen halusin kiittää häntä lapsenlapseni sankarillisesta pelastamisesta?"
"Kyllä, teidän ylhäisyytenne."
"Ja kuitenkin —? Minä toivon, etteivät upseerini loukkaavalla ylimielisyydellä ole nuorta miestä karkoittaneet!" sanoi Lerma hyvin vakavasti, "se saattaisi koitua tuhoksi Guatemalan asialle".
Sana näytti sattuvan adjutanttiin, ja tämä vaikeni.
Huomauttaen, että täytyi odottaa lisää tietoja mayain asemasta, ennenkuin voitiin tehdä mitään päätöstä, Lerma lopetti neuvottelun.
SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
Mayain kuningas,
Pablo ja Tenanga olivat löytäneet yösuojakseen vanhan vajan.