"Hualpa täällä, mayain kotka!"
Silloin kahahti kaikissa pensaissa. Villejä, ruskeita olentoja ilmestyi, ja viisikymmentä pyssyä tähtäsi uhkaavasti ratsastajiin ja jalkaväkeen.
"Joka kohottaa kätensä, on kuoleman oma!" huusi voimakas ääni espanjankielellä.
"Tänne, kuningas, soturiesi luo! Näkymättömille kiitos, että vielä elät!"
Se oli tapahtunut niin yllättävästi, kapinalliset oli tämä ylivoimaisen, hyvin aseistetun intiaanijoukon äkillinen hyökkäys niin hämmästyttänyt ja pelästyttänyt, että he neuvottomina tuijottivat pyssynsuita kohti. He eivät lainkaan koettaneet estää, kun Pablo ja Tenanga nyt karahuttivat pois heidän keskeltään, pysähtyen metsänreunaan, missä tempasivat pyssyt olaltaan.
"Sinun soturisi, herra", sanoi Tenanga säkenöivin silmin, "mayat ovat täällä".
"Kiitos teille, veljet", huusi Pablo, joka iloisesti hämmästyen näki ympärillään joukon omaa kansaansa, "te tulitte oikeaan aikaan. Olkaa valmiit laukaisemaan."
"Kuka sinä olet, mustanahka?" kysyi hän sitten neekeriltä, "mitä rosvojoukkoa sinulla on kanssasi?"
"Me olemme tasavallan sotilaita, señor; minä olen eversti San Malo."
"Vai niin, sitten te kai palvelette señor Sarmienton tasavaltaa?"