Pablo antoi lähtömerkin. Hän ratsasti peitsimiesten kanssa neliä edellä pyssymiesten hitaasti seuratessa. He saapuivat kylään, joka vilisi maya-sotilaita. Heti Pablon tunnettuaan vastaanottivat nämä hänet huumaavin riemuhuudoin.
Pablo puhutteli heitä ystävällisesti, mutta riensi edelleen tavatakseen Aranan. Kohta kylästä lähdettyään hän tapasi kenraalin. Upseeriensa ympäröimänä, jotka melkein kaikki kantoivat valtion sotaväen asepukua, ja ratsuväkieskadroonan saattamana hän tuli Pabloa vastaan.
Ystävällinen hymy levisi Aranan vakaville kasvoille, kun hän näki
Pablon sotaisassa asussaan soreasti ratsastavan kohti kimollaan.
"Mayain kuningas", hän mutisi, "tuo on luotu sydämiä voittamaan".
Pablo tervehti kenraalia ja upseereja.
"Taivaalle kiitos, poikani, että näen sinut onnellisesti jälleen.
Sinä näet, että olemme matkalla hakemaan kuningastamme takaisin."
Hän kääntyi saattoineen. Pablo ratsasti kahden kesken hänen kanssaan ja kertoi hänelle vaiheensa siitä lähtien, kun he olivat eronneet.
He saapuivat kartanoon, mihin Arana oli majoittunut upseereineen, jotka tervehtivät nuorukaista riemukkaasti. Sitten Pablo vetäytyi huoneeseensa.
Kenraali oli hänelle sanonut: "Kun meillä nyt kerran on kahdeksantuhatta miestä aseissa, on meidän katsottava, että tulomme tuottaa maalle hyötyä."
Pablo ei vastannut siihen mitään, minkä Arana hyvin huomasi. Koko päivän kulki vielä ohi maya-joukkoja jalkaisin ja ratsain. Aranalla oli tarkka selko molempien sotajoukkojen asemasta, ja hän tiesi Chamulpon juuri yhtyneen Sarmientoon. Hän oli sen vuoksi joukoilleen valinnut aseman, joka oli uhkaava niin Lerman kuin Sarmientonkin armeijalle.