"Huomenna voit katsastaa joukkojasi, Pablo, ja ottaa ylipäällikkyyden", sanoi kenraali.
"Minäkö?" kysyi Pablo hämmästyneenä.
"Niin", vastasi Arana ystävällisesti, "minua he eivät enää tottele siitä hetkestä, kuin sinä olet täällä. Sinä, Nezualpillin jälkeläinen, voit heiltä vaatia mitä vain; sinua he seuraavat nurkumatta."
"Niinpä siis, padrino, minä nimitän sinut ylikenraalikseni."
Arana huomasi erinäisistä Pablon lauseista, että ylpeätä nuorukaista oli conden leirissä varmaan kovin loukattu, mutta hän karttoi kajoamasta siihen seikkaan. Että mayat, aivan miten Pablo käski, olivat valmiit käymään joko conden tai Sarmienton kimppuun, siitä ei ollut epäilemistä.
Vaikkapa Chamulpo saattoikin luulla mayain saapuneen hänen kutsuansa noudattaen, niin se seikka, ettei sieltä käsin pyritty mihinkään kosketuksiin hänen kanssaan, sai hänet hämmästymään, ja Sarmiento katsoi tämän olosuhteisiin nähden suuren sotavoiman lähenemisen sellaisen päällikön kuin kenraali Aranan johdolla vaaraksi itselleen.
Siten oli sodan ratkaisu kokonaan mayain vallassa.
Pablo nukkui yön levottomasti, sillä hänen mielikarvauteensa sekaantui tunne suuresta vastuunalaisuudesta maata kohtaan.
"Olkoon miten tahansa, jos kerran olen vanhojen valtiasten jälkeläinen, jos minua tottelee kahdeksantuhatta miestä kohtalokkaalla hetkellä, niin tahdon kansalleni, tämän maan kanta-asukkaille, taistella aseman, mikä sille tulee. Voi teitä, te tyhmän ylpeät hidalgot, teillä on vapaita mayoja vastassanne."
Aamulla kenraali Arana oli järjestänyt kaikki mayojen joukot paraatiasentoon ja hän pyysi Pabloa näyttäytymään sotureilleen.