"Valitettavasti se ei ole mahdotonta; he tunnustavat kristinoppia vain suullaan, varsinkin jos he kuuluvat nagualiliittoon."
Peoni, jonka don Diego oli jättänyt tasangolle tähystämään, tuli takaisin.
"Mitä kuuluu, Francisco?"
"Intiaanit ovat kadonneet, señor, heillä näkyi olevan kiire."
"Meidän täytyy myöskin kohta lähteä matkaan."
"Entä lapsi, Diego, lapsiraukka?"
"Hm, tänne emme tietysti voi sitä jättää. Meidän täytyy ottaa se mukaamme ja jättää se ensimmäiseen ihmisasuntoon, joka tiellemme sattuu."
Pikku tyttö, joka istui nuoren naisen sylissä, ojensi leikitellen käsivartensa ja tarttui pojan pitkään tukkaan. Poika, joka liikkumattomana yhä seisoi paikallaan, antoi tytön mielin määrin ravistaa tukkaansa, vaikka se tietysti kylläkin koski. Pienokainen nauroi ja ilakoi ääneen.
"Ah, Maria hieroo jo tuttavuutta ruskean prinssin kanssa. Niin, tietysti meidän täytyy ottaa hänet mukaamme, Nina", hän jatkoi kääntyen intiaaninaisen puoleen, "pidä sinä huolta heimolaisestasi. Meidän täytyy nyt lähteä, Mercedes. Vaikka vaara toistaiseksi luultavasti on ohi, on kuitenkin parasta, että koetamme joutua Meksikon alueelle niin pian kuin mahdollista."
"Kuten tahdot, Diego, minä olen valmis matkaan."