"Paljonko saitte alentaa?"
"Kahdeksankymmentäviisi penniä", vastasi Corbett nauraen.
"Ja siihen hän tyytyi?" kysyi Pickersgill.
"Niin, siinä oli kaikki, minkä hän voi todistaa olevan liikaa: kaksi veitsistä oli vähän ruosteista. Mutta hän tahtoo aina saada jotakin tingityksi, muutoin hän ei osaa olla tyytyväinen. Luulen tosiaan, että hän ottaisi itsensä hengiltä, jos hänen joskus olisi maksettava joku lasku vähentämättömänä."
"Antaa hänen elää", vastasi Pickersgill. "Jeannette, yksi pullo vuoden 1811 volnayta ja kolme lasia."
Jeannette, tarjoilijatar, toi pullon viiniä, jota muut kuin
Happy-go-Luckyn kapteeni harvoin pyysivät.
"Lähdettekö tänä yönä?" sanoi hän asettaessaan pullon kapteenin eteen.
Pickersgill nyökkäsi.
"Näin kummallista unta", sanoi Jeannette. "Uneksin, että tullikutteri otti teidät kiinni, ja että teidät pistettiin pimeään vankikomeroon. Tulin tervehtimään teitä, mutta te olitte niin muuttuneet, etten tuntenut ainoatakaan teistä."
"Varsin luultavaa, Jeannette; te ette olisi ensimäinen, joka ei tunne ystäviään, kun näitä on onnettomuus kohdannut. Ei ollut mitään merkillistä teidän unessanne."