"Mutta, herra nähköön! minä en ole sellainen."
"Ette, sellainen ette olekaan, Jeannette; te olette hyvä tyttö ja jonakin kauniina päivänä nain teidät", virkkoi Corbett.
"Senpä päivän pitäisi olla kaunis, totta tosiaan", vastasi Jeannette nauraen; "joka kerta kun kolmena viime vuonna olette ollut täällä, olette luvannut naida minut."
"Hyvä, se joka tapauksessa osoittaa, että pysyn lupauksessani."
"Niin kyllä, mutta sen pitemmälle ette pääse koskaan."
"En voi tulla toimeen ilman häntä, Jeannette, se on totinen tosi", sanoi kapteeni; "mutta odottakaahan vielä vähän aikaa, — sillävälin: tässä viisifranginen lisäksi myötäjäisiinne."
"Suur' kiitos, herra kapteeni! Onnea matkaile!" Jeannette heristi sormellaan Corbettia kohti, sanoen hymyillen: "Senkin kelvoton!" ja lähti huoneesta.
"Tulkaa, Morrison, auttamaan meitä tämän pullon tyhjentämisessä, ja sitten menemme kaikki laivalle."
"Olisin toivonut, ettei tyttö olisi tullut tänne tyhmine unineen", haastoi Morrison istuutuen pöydän ääreen. "En pidä koko jutusta. Kun hän sanoi, että tullikutteri sieppaisi meidät, satuin juuri katselemaan valkoista ja sinistä kyyhkystä, jotka istuivat tuolla vastapäätä muurilla, ja ajattelin itsekseni: Tuo uni ehkä merkitsee jotakin, tarkastanpa nyt: jos sininen kyyhkynen lentää ensiksi pois, merkitsee se sitä, että olen viikon päästä kiikissä; jos sensijaan valkoinen, olen täällä takaisin viikon kuluttua."
"No, miten kävi?" kysyi Pickersgill nauraen.