Lyhyeen sanoen Plymouthissa on varsin paljon nähtävää itse meren ohella; mutta tällä kertaa erityisesti soisin asettuvasi Mount Edgcumben pattereille, suunnataksesi katseesi alas Barn Poolin lahdelle. Siellä näet ankkurinsa varassa kelluvan kutterin, jonka voit viiristä ja lipusta päättää huvipurreksi.
Englantilaisen aatelin ja vallassäädyn ajanvietteistä ei mikään ole niin miehekästä, niin virkistävää, niin isänmaallista ja kansallista kuin urheilupurjehdus. Se on ominaista Englannille, ei vain Englannin saariaseman ja oivallisten satamien vuoksi, vaan myöskin siksi, että se vaatii erityistä tarmoa ja suurehkot tulot, jollaisia harvemmin on muualla. Sitä ovat hallitsijamme viisaasti suosineet ymmärtäen valtakunnan turvallisuuden lisääntyvän, kun jokainen mies on jossakin määrin merimies tai tekemisissä sen ammatin kanssa. Tuollainen urheilu on maalle mitä tärkeintä, se kun on paljon edistänyt laivanrakennustaitoa ja merenkulkua, samalla tarjoten työtä merimiehillemme ja laivanrakentajillemme. Mutta jos sanoisin tässä kaiken, mitä voisin haastaa huvipurjehduksen ylistykseksi, niin en pääsisi kertomuksessani mihinkään. Juon senvuoksi maljan amiraali loordi Yarborough'n ja hänen johtamansa Pursiklubin onneksi, jatkaakseni esitystäni.
Lähemmin tarkastaessasi huomaat, että tämä huvipursi on taklattu kutteriksi ja että se kelluu peräti soreasti tyynellä vedenpinnalla. Se on parhaillaan nostamassa ankkuriaan; sen keulapurje on päästetty levälleen, kaikki on valmiina sen lähteä liikkeelle — muutamassa minuutissa se joutuu matkalle. Näet muutamia naisia istumassa peräpartaalla, jonka laidalta riippuu ulkopuolelle viisi hirvenlapaa. Mutta meidän onkin pistäydyttävä alukseen. Kannen huomaat tehdyksi kapeista lumivalkoisista mäntylankuista; tykit ovat kiilloitettua pronssia, piitinpölkyt ja kompassikopit mahonkia; pursi on aistikkaasti maalattu, ja kaikki koristeet ovat kullattuja. Mitään ei puutu; ja miten vapaa ja avara silti onkaan sen kansi!
Käykäämme nyt alas. Tässä on naisten kajuutta: voiko mikään olla miellyttävämpi ja sirompi asuinpaikaksi? Eikö se ole ylellinen? Ja etkö ihmettele, kuinka näin pieneen tilaan on saatu sievästi järjestetyksi niin monenlaista mukavuutta? Tässä on ruokasali ja herrojen oleskeluhuone. Mikä voi olla täydellisempää ja paremmin soviteltua? Ja pilkistähän heidän hytteihinsä ja makuupaikkoihinsa. Tässä on muonamestarin kajuutta ja tarjoiluhuone: mainittu toimihenkilö pusertaa parhaillaan sitruunamehua punssimaljaan, ja tuossa on samppanjaa jäissä; jäähdyttäjän vieressä huomaat lisäksi rivin pitkätulppaisia punaviini-pulloja, kaikki valmiina. Siirtykäämme nyt keulapuolelle: täällä on miesten makuusijat, vähemmän ahtaassa kuin sotalaivalla. Ei, ylellisyys alkaa perältä päin, ja sitä riittää vielä keulasoppeenkin. Tämä tässä on keittiö: eikö se ole ihmeteltävästi järjestetty? On siinä runsautta vähäisellä alalla! Ja kuinka ihana höyry nouseekaan kilpikonnanliemestä! Merellä joutuu joskus pahan sään viskelemäksi, mutta huvipurressa minä silloinkin mieluimmin heilun! Näytettyäni sinulle nyt laivan paikat on minun esiteltävä sikäläiset henkilötkin.
Näet punakan, komean miehen, valkoisissa housuissa ja sinisessä nutussa, pitelevän kaukoputkea toisessa kädessään ja maistelevan totia lasistaan. Hän on aluksen omistaja ja Pursiklubin jäsen, loordi B. Hän näyttää merimieheltä, ja siksi häntä voi sanoakin; olen silti nähnyt hänet juhlapuvussa Ylähuoneen avajaisissa. Hänen lähellään seisoo mr. Stewart, sotalaivaston luutnantti. Hän pitää toisella kädellään kiinni laivaköysistä; oltuaan nimittäin kaiken ikänsä käytännöllisessä uurastuksessa ei hän tiedä mitä tehdä käsillään silloin kun niissä ei ole mitään. Hän on loordi B:n suojatti ja toimii nyt laivassa purjemestarina.
Tuo kaunis ja sorearyhtinen mies, joka seisoo kompassikopin ääressä, on mr. Hautaine. Hän on palvellut kuusi vuotta kadettina sotalaivastossa, mutta se ala ei häntä miellyttänyt. Sitten hän meni naimisiin, ja paljoa lyhemmässä koeajassa hänelle selvisi, että sekään ei häntä miellyttänyt. Mutta hän on kovin ihastunut huvipursiin ja hauska seuramies, ja hän on tervetullut kaikkialla.
Tuo nuori mies, jolla on kirjaillut silkkiliivit ja valkoiset hansikkaat ja joka on kumartunut puhuttelemaan erästä naista, on mr. Vaughan. Hän on ahkera vieras Almackin ja Crockfordin hienoissa klubeissa ja joka paikassa muuallakin. Kaikki ihmiset tuntevat hänet, ja hän jokaisen. Hänellä on jonkun verran velkoja, ja siitäkin syystä pistäytyy hän mielellään silloin tällöin huvipurjehdukselle.
Tuolla naishenkilön vieressä istuu muuan loordi B:n sukulainen; näet heti, mikä hän on miehiään. Hän matkii merimiestä; hän ei ole ajanut partaansa, koskapa merimiehellä ei ole aikaa leukansa siistiämiseen joka päivä; hän ei ole vaihtanut alusvaatteitaan, sillä merimiehellä ei niitä riitä joka päiväksi puhtaita. Hänellä on suussa sikaari, joka ellottaa häntä itseänsä ja häiritsee muuta seuraa. Hän kehuu, kuinka hauskaa on olla merellä myrskyssä, joka ajaa kaikki naiset kannen alle — silloin eivät he huomaa, että hän voi paljoa huonommin kuin heistä kukaan. Hän on kovaksi onnekseen syntynyt suuriin varoihin narrina. Hänen nimensä on Ossulton.
Aluksen herrasmiehistä viimeisenä on minun esiteltävä mr. Seagrove. Hän on solakka varreltaan, hänen piirteensä ovat huomattavan älykkäät. Hän on saanut lainopillisen koulutuksen, ja hänellä on tälle uralle kaikki edellytykset, mutta hän ei käytä niitä. Hänellä ei ole milloinkaan ollut juttua ajettavanaan, eikä hän kai koskaan pääsekään niin pitkälle. Hän on seuran leikinlaskija; toimistonsa sulkien on hän loordin kutsusta tullut huvimatkalle muita hauskuttamaan.
Minun on vielä kuvattava naiset — kenties olisikin minun ollut alotettava heistä, mutta periaate on sekin, että paras on säästettävä viimeiseksi. Kaikki nukketeatterin esittäjät tekevät niin, ja mitä on tämä muuta kuin minun esitykseni ensimäinen kohtaus?