Tutustukaamme heihin iän mukaisessa järjestyksessä. Tuo pitkä, hoikka, äreän näköinen neljäkymmentäviisi-vuotias nainen on neitsykäinen ja loordi B:n sisar. Hän on taipunut kovin vastoin tahtoansa tulemaan mukaan retkelle; hänen sopivaisuuskäsitteensä eivät sallineet, että hänen veljentyttärensä olisi tullut alukseen ilman muuta turvaa kuin — vain isänsä. Hän säikkyy kaikkea; jos köydenpää viskataan kannelle, hän hypähtää koholle ja huutaa: "Ooh!" Kannella ollessaan hän kuvittelee, että vesi virtaa alhaalla alukseen; kajuutissa jotakin kolinaa kuullessaan hän on vakuutettu siitä, että joku suuri vaara on uhkaamassa, ja jos päin vastoin on aivan hiljaista, on hän varma siitä, että jotakin on vialla. Alituisella rauhattomuudellaan hän vaivaa sekä itseään että muita, ja suorastaan kiusaksi saa hänet korskea luonne ja tavanmukainen pahantuulisuus. Mutta hänellä on ankarat sopivaisuuskäsitykset, ja hän uhrautuu marttyyrinä. Hän on jalosukuinen miss Ossulton.
Tuo nainen, jonka sievissä soikeissa kasvoissa näkyy niin monta somaa pikku kuoppaa hänen hymyillessään, on nuori leski, nimeltään Lascelles. Hän meni naimisiin vanhan miehen kanssa isänsä ja äitinsä mieliksi, menetellen siis peräti kuuliaisesti. Palkakseen sai hän pian huomata olevansa rikas leski. Mentyään ensi kerralla naimisiin vanhempiensa mieliksi, aikoo hän nyt mennä naimisiin tehdäkseen mieliksi itselleen; mutta hän on vielä varsin nuori eikä pidä pahaa kiirettä.
Tuo nuori nainen, jolla on niin herttaiset kasvonilmeet, on jalosukuinen miss Cecilia Ossulton. Hän on vilkas ja sukkela ja luonteeltaan kokonaan huoleton, mutta hän on vielä hyvin nuori, vasta seitsemäntoista-vuotias, eikä kukaan tiedä, millainen hän todellisuudessa on, — ei hän itsekään.
Sellainen on seura, joka on huvipurren kajuutassa. Miehistönä on aluksessa kymmenen kelpo merimiestä, muonamestari ja kokki. Lisäksi loordi B:n kamaripalvelija, mr. Ossultonin palvelija sekä miss Ossultonin kamarineito. Muut palvelijat on tilan puutteessa jätetty maihin.
Pursi on jo matkalla, sen kaikki purjeet ovat levällään. Alus kiitää eteenpäin Drake-saaren ja mantereen välistä salmea. Päivällispöytä on ilmoitettu katetuksi; ja kun lukija on jo saanut vihiä eräistä sen valmisteluista, jätän hänen arvosteltavakseen, eikö olisi varsin viehättävää olla mukana päivällisillä huvipurressa. Meri-ilma oli antanut jokaiselle hyvän ruokahalun, ja vasta kun pöytäliina oli korjattu, kävi keskustelu yleiseksi.
"Mr. Seagrove", sanoi loordi, "olitte jäämäisillänne koko matkalta; odotin teidän tulevan jo viime torstaina."
"Olen pahoillani, mylord, että tehtävät estivät minua pikemmin noudattamasta teidän ystävällistä kutsuanne."
"Olepas, Seagrove, älä puhu mitään tyhmyyksiä", virkkoi Hautaine; "sinähän itse toissa iltana, ollessasi puhetuulella, kerroit minulle, että sinulla ei ole eläissäsi ollut juttua hoidettavana!"
"Onnellinen seikka se onkin", vastasi Seagrove, "sillä jos olisin joskus saanut jutun ajaakseni, en tiedä mitä olisin tehnyt. Ei ole minun vikani, että minusta ei ole sellaiseen. Mutta sittenkin oli minulla tehtävää, ja tärkeätä tointa olikin. Minua oli nimittäin Ponsonby kutsunut käymään kanssaan Tattersallin ratsutalleissa lausuakseni arvosteluni hevosesta, jota hänen teki mieli ostaa, ja sitte seuratakseni häntä Forest Wildiin ajamaan hänen setänsä edessä hänen asiaansa."
"Teidät siis todella otettiin nimenomaiseen hommaan", sanoi loordi B.; "saanko kysyä, voittiko ystävänne asiansa?"