"Minäkin olisin kiitollinen teille, mylord, jos saattaisitte miss
Ossultonin pyynnön täytetyksi", virkkoi mrs. Lascelles.
Mr. Stewart oli ällistyksissään — mikä ei ollutkaan ihme — kun huomasi naisten olevan salakuljettajain puolella.
"Olen suuresti kiitollinen teille välityksestänne, arvoisat naiset", sanoi Pickersgill; "sillä vaikkakin minulla olisi pakoituskeinoja, olisin pahoillani, jos minun täytyisi niitä käyttää. Odotan vastaustanne, mylord."
Loordi B. oli kovasti ihmeissään. Hän halusi selitystä; hän kumarsi arvokkaasti. Vähän jokainen näytti olevan väärässä asemassa; myöskin hän, loordi B., oli tavallaan osoittanut kunnioitusta salakuljettajalle.
Pickersgill ja Stewart menivät kannelle, missä kävelivät edestakaisin, kulkien toistensa ohi sanaakaan virkkamatta ja muistuttaen kahta koiraa, joilla on halu käydä kiinni toisensa turkkiin, mistä niitä isäntien ääni kuitenkin estää. Corbett käveli perässä ja puhui puoliääneen Pickersgillille; Stewart meni alihangan puolelle katsomaan, oliko vene vielä laivan vieressä. Vene oli kuitenkin aikoja sitten palannut toiselle purrelle.
Miss Ossulton oli kuullut veljensä äänen, mutta ei lähtenyt peräkajuutasta; hän halusi olla suurellinen, eikä hän myöskään ollut varma siitä, että kaikki oli oikealla tolalla, sillä Phoebe oli ilmoittanut, että hänen veljellään ja mr. Stewartilla ei ollut ketään mukanaan ja että salakuljettajilla vielä oli valta laivalla. Hetken kuluttua Pickersgill ja Corbett menivät etukannen luukusta alas ja palasivat puettuina salakuljettaja-asuihinsa, ryhtyen taas astelemaan edestakaisin kannella.
Sillävälin oli tullut pimeä; kutteri kulki pitkin rannikkoa, ja Needlesin majakat olivat alihangan puolella. Cecilian, mrs. Lascellesin ja loordin keskustelua kesti kauan. Kun kaikki oli perin pohjin selvitetty ja Pickersgillin käytös tullut esitetyksi oikeassa valossa, tunnusti loordi B., että hän salakuljettajien kimppuun käydessään oli antautunut tekoon, josta oikeutettu kosto saattoi olla seurauksena, — että Pickersgill joka suhteessa oli osoittanut suurta suopeutta ja että lopultakin, ellei hän olisi astunut huvipurteen, se olisi voinut joutua haaksirikkoon, siinä kun ei ollut muuta kuin kolme laivamiestä. Loordia huvittivat salakuljetusjuttu, hänen siskonsa pelko ja vielä enemmän herrojen lähettäminen Cherbourgiin, ja hyvänä lohdutuksena oli hänelle tieto siitä, että hän ei ollut ainoa, jolle naurettaisiin. Hän oli siis varsin tyytyväinen siihen, että Pickersgill aikoi kuljettaa purren Cowesin satamaan, ja mielissään kohtelusta, jota naiset olivat saaneet osakseen, samoin kuin aluksen tavarainkin hyvästä säilymisestä. Kaiken kaikkiaan tunsi hän olevansa kiitollinen Pickersgillille, ja missä on kiitollisuutta, siinä on myöskin hyvää tahtoa.
"Mutta kukahan hän lienee?" sanoi mrs. Lascelles; "hänen nimensä ei ole Pickersgill, sen hän on tunnustanut, ja hän kaikessa luottamuksessa ilmoitti minulle olevansa arvossa pidettyä sukua."
"Kaikessa luottamuksessa, hyvä mrs. Lascelles!" huudahti loordi.
"Niin, niin, me olemme kumpikin hänen uskottujaan. Emmekö olekin,
Cecilia?"