"Aluksen miehiä olemme, teidän armonne."
Loordi B. kuuli naurua kajuutasta. Hän ei tahtonut odottaa, kysyäkseen miehiltä; hän meni peräkannelle mr. Stewartin seuraamana, katsoi alas kajuutan akkunasta ja näki tyttärensä ja mrs. Lascellesin yhdessä Hautainen ja Ossultonin kanssa, kuten hän otaksui.
Pickersgill oli kuullut veneen tulevan kiinni laivan kylkeen ja askelten ääniä kannelta, ja hän puhui sitä äänekkäämmin, jotta loordin ilmaantuminen tulisi hämmästykseksi naisille, heidän siinä mitään aavistamatta istuessaan. Hän kuuli loordin ja mr. Stewartin tulevan kajuutan akkunan luo ja tiesi, että he kuulisivat, mitä tapahtui kajuutassa; ja hän ehdotti naisille, että koska tämä oli viimeinen kerta kun he pöydässä tapaisivat toisensa, he kaikki ottaisivat lasin samppanjaa ja joisivat "loordi B:n onnellisen kohtaamisen maljan." Tätä maljaa he eivät voineet kieltäytyä juomasta. Maddox kaatoi samppanjaa laseihin, ja pöytävieraat kumarsivat kaikki toisilleen, kun loordi, joka oli tullut alas rappusia, astui kajuuttaan mr. Stewartin saattamana. Cecilia huomasi isänsä; samppanjalasi putosi hänen kädestään — hän heittäytyi tulijan syliin ja puhkesi kyyneliin.
"Kukapa ei tahtoisikaan olla isä, mrs. Lascelles?" virkkoi Pickersgill, rauhallisesti istuutuen, ensin noustuaan vastaanottaakseen loordi B:n.
"Ja saanenko luvan kysyä, kuka minun on kunnia havaita asettuneena oleskelemaan aluksessani?" sanoi loordi B. kiihtyneellä äänellä ja puhuen tyttärensä pään yli, tytär kun vielä oli hänen sylissään. "Taivaan nimessä, totta tosiaan, Stewart, edessämmehän on salakuljettajakapteeni valepukuisena."
"Aivan niin, mylord", vastasi Pickersgill. "Te jätitte purtenne oman onnensa nojaan, ottaaksenne minut kiinni; te jätitte nämä naiset alukseen, joka miesten puutteessa oli avuttomassa tilassa; he olisivat voineet olla mennyttä. Minä olen palkinnut pahan hyvällä, tulemalla alukseen miehineni ja pitämällä huolta naisista. Ensi yöksi aioin laskea aluksenne ankkuriin Cowesin satamaan ja jättää naiset sinne turvaan."
"Kautta kaiken…" huudahti Stewart.
"Odottakaahan, sir, jos saan luvan pyytää!" keskeytti Pickersgill; "muistakaa, että olette jo kerran ahdistanut henkilöä, joka ei milloinkaan ollut tehnyt teille pahaa. Tehkää minulle se palvelus, että käytätte hillittyä kieltä, sillä minä en aio sietää muuta. Muistakaa, että minä olen osannut käyttää maltillista puheenlaatua ja pidättäytynyt niistä keinoista, mitä minulla oli vallassani silloin, kun te olitte minun aluksessani. Ottakaa myös huomioon, sir, että pursi on yhä edelleen salakuljettajain hallussa ja että te ette tässä asemassa pääse rankaisematta loukkaamaan minua. Mylord, sallikaa minun huomauttaa, että me miehet olemme liian kiivasluontoisia voidaksemme rauhallisina haastaa tai kuunnella, mitä toisella on sanottavana. Jos niin tahdotte, niin menemme me — teidän ystävänne, minun ystäväni ja minä — kannelle ja jätämme teidät tänne kuulemaan tyttäreltänne ja tältä arvoisalta rouvalta kaiken, mitä on tapahtunut. Sen jälkeen, mylord, olen valmis mielihyvin kuulemaan, mitä tahansa sitte tahdotte minulle sanoa."
"Kautta kunniani", alotti mr. Stewart.
"Mr. Stewart", keskeytti Cecilia Ossulton, "pyydän teitä olemaan vaiti; ei, enemmänkin, vaadin sitä, jotta enää milloinkaan purjehdimme samassa aluksessa."