"Ei suinkaan hän ole ollut sairas, toivoakseni", sanoi pappi.
"Ei, mutta en voinut nukkua", vastasi Amine.
"Otaksun niin olleen, että olette viettänyt yönne rukoillen ja paastoten, vai mitä?"
Filipin selkää karmi, sillä hän tiesi, että jos pappi vain olisi tiennyt valvomisen syyn, olisi se hänen mielestään ollut kaikkea muuta kuin uskonnon sääntöjen mukaista. Amine jatkoi kumminkin nopeasti:
"Olen todellakin seurustellut korkeampien voimien kanssa niin paljon kuin se vähäisille voimilleni on ollut mahdollista."
"Siunatkoon pyhä kirkkomme teitä, lapseni", sanoi vanhus laskien kätensä hänen päälaelleen, "ja teitäkin, Filip."
Filip istuutui levotonna pöytään, mutta Amine ei ollut niinä miehinäkään, että jotakin tavatonta olisi sattunut.
Heti syötyään lähtivät he kävelemään. He kulkivat vaitiollen, kunnes saapuivat samalle pienelle nurmikolle, jossa Amine oli ensimmäisen kerran ehdottanut Filipille, että hän saisi koettaa selittämätöntä voimaansa. Hän istuutui ja Filip sijoittui vaitiollen hänen viereensä.
"Filip", sanoi Amine tarttuen hänen käteensä ja katsoen häneen tarkkaavaisesti, "näit unta viime yönä, eikö niin?"
"Kyllä, Amine", vastasi Filip vakavasti.