"Kerro minulle unesi, että saan selittää sen sinulle."
"Pelkään, ettei se kaipaa minkäänlaisia selityksiä, Amine. Haluan vain tietää, mikä tuon unen aiheutti."
"Kerro se minulle ensin", sanoi Amine tyynesti.
"Minusta tuntui kuin olisin ollut erään laivan kapteenina sen purjehtiessa Hyväntoivonniemen ympäri. Meri oli melkein tyyni, sillä tuuli hyvin heikosti. Ollessani laivan perässä laski aurinko, tähdet alkoivat tuikkia ja koska ilma oli lämmin, paneuduin pitkäkseni kannelle ja katselin taivasta. Olin nukkuvinani ja heräsin tunteeseen kuin olisin ollut vajoamaisillani pohjaan. Katsoessani ympärilleni huomasin kaiken kadonneeksi ja minä kelluin suuressa kauniissa simpukassa äärettömällä merellä. Pelkäsin liikkua, sillä silloin olisi heilakka alukseni voinut kaatua ja minä hukkua. Vihdoin huomasin simpukan keulan vajoavan veteen ja heti senjälkeen näin pienen valkoisen käden, joka oli tarttunut simpukan laitaan. Koetin olla liikkumatta ja huutaa, että pieni laivani vaipuu pohjaan, mutta en voinut. Vähitellen kohosi muudan olento aalloista ja nojasi molemmat käsivartensa simpukan laitaan. Edessäni oli hyvin kaunis nainen.
"'Filip Vanderdecken', sanoi hän lempeästi, 'mitä pelkäät? Eikö elämäsi ole vihitty korkeampaan tarkoitukseen?'
"'En tiedä', vastasin, 'tiedän vain sen, että se on vaarassa.'
"'Vaarassako?' vastasi hän. 'Silloin se oli vaarassa, kun uskoit sen noiden hauraiden ihmistöiden varaan, joita aallot niin mielellään särkevät palasiksi, mutta ei nyt ollessasi simpukassa, jota aallot palvelevat. Filip Vanderdecken, olet varmaankin tullut etsimään isääsi?'
"'Niin olenkin', vastasin. 'Eikö taivaan tahto ole sellainen?'
"'Kohtalosi on sellainen ja kohtalo johtaa kaikkia tässä ja tulevassa elämässä. Lähdemmekö etsimään häntä yhdessä? Tämä simpukka on minun. Et tiedä, miten sitä ohjataan. Autanko sinua?'
"'Kantaakohan se meidät molemmat?'