Onnettomuudeksi he eivät olleet saaneet purjeita veneihin ja koska kaikki olivat uuvuksissa ja väsyneitä, edistyi matka hitaasti. Mutta se oli vieläkin onnettomampaa, ettei heillä ollut vettä eikä ruokavarojakaan mukanaan, ja nälkä ja jano rupesivatkin pian vaivaamaan heitä kaikkia. Meri rupesi lainehtimaan kovemmin ja tuon raskaan lautan hinaaminen oli hyvin vaikeata. He lähestyivät hitaasti maata, kun sattui uusi kauhea onnettomuus. Lautta halkesi nimittäin kahteen osaan. Oli hirveä katsella ihmisraukkojen kauhua heidän tullessaan erotetuiksi muista. Heitä hukkui paljon, vaikka matruusit tekivätkin voitavansa pelastaakseen mereen joutuneita.
Auringon laskiessa saapuivat he lopultakin rantaan. Veneet vedettiin maalle ja väsyneet miehet heittäytyivät heti kuumalle hiekalle vaipuen uneen. He nukkuivat monta tuntia uneksien vedestä herätäkseen sitten surulliseen todellisuuteen, polttavan janon aiheuttamiin tuskiin. Filipin neuvosta hajautuivat he etsien jotakin, jolla voisivat sammuttaa janonsa. Kulkiessaan näkivät he kummuilla pieniä pensaita, joiden lehdet olivat mehukkaita, melkein samanlaisia kuin kasvihuoneissamme kasvavien jääkukkien, ja joiden pinnalla oli sitäpaitsi suuria kastehelmiä. He polvistuivat ryömien pensaalta pensaalle ja imien suuhunsa tuon runsaan kasteen, joka heti soikin heille hetkiseksi huojennusta. He koettivat syödäkin pensaiden lehtiä, joiden hieman hapan maku olikin hyvin virkistävää. Filipin neuvosta koottiin niitä melkoinen määrä veneihin, jotka työnnettiin vesille jälleen.
Taffel-lahti ei ollut hyvinkään kaukana ja pelastuksen toivo ja tieto, että siellä saadaan janokin sammutetuksi, antoivat heille uusia voimia.
Ensimmäiseksi työkseen, kun ne vihdoinkin pääsivät maihin, heittäytyivät he pitkäkseen muutaman läheisyydessä olevan puron rannalle virvoittaen kuivia kurkkujaan niin kauan, etteivät he enää jaksaneet juoda enempää.
Uudisasukkaat olivat sillä aikaa valmistaneet heille aterian ja vasta sitten kuin pahin nälkä oli tyydytetty, tiedustelivat he heidän surullista kohtaloansa.
Se oli pian kerrottu. Laivassa olleista kolmestasadasta ihmisestä oli pelastunut kolmekymmentäkuusi.
"Minusta tuntuu kuin olisin nähnyt teidät ennenkin", sanoi muudan uudisasukas Filipille. "Ettekö ole ainoa, joka pelastuitte Ter Schellingin haaksirikosta?"
"En, vaikka niin luulinkin", vastasi Filip. "Tapasin sitten myöhemmin laivan luotsin, muutaman silmäpuolen Schriften-nimisen pienen miehen, joka luultavasti saapui tänne minun jälkeeni. Olette tietysti nähneet hänet?"
"Emme. Sen laivan miehistöstä ei ole käynyt täällä keitään muita kuin te."
Tämä askarrutti hieman Filipin ajatuksia. Kuten lukija muistaa, oli hän aina uskonutkin, että Schriftenissä on jotakin yliluonnollista, ja tämä hänen luulonsa osoittautui nyt oikeaksi.