"Itseni vuoksi en kaipaa rohkeutta, vaan sinun, Amine. Tiedät tuon näyn aina ennustavan jotakin onnettomuutta."
"Tulkoon se vain", sanoi Amine tyynesti. "Olen ollut jo aikoja sitten valmis sellaiseen, kuten sinäkin."
"Niin, olen valmis omasta puolestani, mutta en sinun."
"Olethan usein ennenkin joutunut haaksirikkoon ja pelastunut.
Minullekinhan voi käydä samoin."
"Entä kärsimykset ja puutteet?"
"Rohkeimmat kärsivät vähimmän. Olen kyllä vain nainen, heikko ja hento, mutta toivoakseni on minussa kumminkin jotakin sellaistakin, jonka vuoksi sinun ei tarvitse hävetä Amineasi. Ei, Filip, et kuule minun huutavan etkä valittavan, tapahtukoonpa sitten mitä tahansa. Ellen voi olla sinulle hyödyksi, en tahdo olla sinulla rasitukseksikaan."
"Läsnäolosi onnettomuuden sattuessa heikontaa minua."
"Ei, vaan antaa sinulle enemmän rohkeutta. Anna kohtalomme muodostua niin raskaaksi ja kovaksi kuin suinkin."
"Voit olla varma, Amine, ettei meidän tarvitse sitä kauan odottaakaan."
"Ehkä ei. Mutta olisi hyvä, jos voisit tulla kannelle, Filip.
Miehistö on peloissaan ja huomaa pian poissaolosi."