"Mitä sanotte, rouva?" kysyi kapteeni katsellen ihaillen Aminen rauhallisia kasvoja.
"Minulle sanoo joku, ettemme joudu perikatoon, jos vain panette kaikki voimanne liikkeelle, kapteeni. Minulla on sydämessäni sellainen tunne", lisäsi hän painaen kädellään rintaansa. Hän tunsi olevansa varma, ettei laiva joudu haaksirikkoon, sillä hän huomasi myrskyn voiman jo vähän heikkenevän, vaikka matruusit eivät peloissaan olleet sitä huomanneetkaan.
Aminen kylmäverisyys, hänen kauneutensa ja ehkä harvinaisuus, että niin nuori nainen voi olla niin tyyni ja luottavainen silloin kun toiset ovat jo kokonaan toivottomia, vaikuttivat rohkaisevasti kapteeniin ja miehistöön. Luullen häntä katolilaiseksi otaksuivat he hänen vakuutuksensa perustuvan johonkin korkeampaan voimaan, sillä herkkäuskoisuus ja taikausko liittyvät hyvin läheisesti toisiinsa. He katsoivat Amineen ihaillen ja kunnioittaen, rohkaisivat jälleen luontonsa ja alkoivat työskennellä. Pumput pantiin jälleen käyntiin, myrsky lakkasi yöllä raivoamasta ja laiva pelastui, kuten Amine oli ennustanutkin.
Miehistö ja matkustajat suhtautuivat häneen melkein kuin pyhimykseen puhuen hänestä isä Mathiakselle, joka joutui pahempaan kuin pulaan. Aminen osoittama rohkeus oli ollut suurenmoinen, isänkin vapistessa ei hänessä ollut näkynyt pelon merkkiäkään. Isä ei puhunut mitään, vaan mietti itsekseen, eikä hänen harkintansa tulos ollut ollenkaan suotuisa Aminelle. Mistä oli Amine saanut tuon kylmäverisyytensä ja tuon profeetallisen kykynsä? Ei ainakaan kristittyjen Jumalalta, sillä Aminehan oli pakana. Keneltä sitten? Isä Mathias muisteli Aminen Terneusessa olevaa makuuhuonetta ja pudisti päätään.
XXIX.
Meidän pitää vielä kerran palata Filipiin ja Krantziin, jotka keskustelivat kauan Schriftenin odottamattomasta ylösnousemisesta. He eivät päässeet kuitenkaan muuhun tulokseen, kuin että Schrifteniä oli tarkasti vartioitava ja koetettava päästä hänestä erilleen niin pian kuin suinkin. Krantz oli kysynyt häneltä, miten hän oli pelastunut, ja hän oli vastannut ivalliseen tapaansa kelluneensa muutamalla lautasta irtautuneella lankulla, kunnes veneen miehistö oli pelastanut hänet. Koska tuossa ei ollut mitään mahdotonta, lopetti Krantz kyselynsä siihen. Seuraavana aamuna tuulen tyynnyttyä työnnettiin vene jälleen vesille ja matka suunnattiin Ternatea kohti.
Matkaan meni neljä päivää, sillä he nousivat joka ilta maihin vetäen veneensä hiekalle. Filip tunsi olevansa paljon iloisempi tietäessään Aminen pelastuneen ja jälleennäkemisen toivo olisi tehnyt hänet hyvinkin onnelliseksi, ellei hänen olisi ollut pakko seurustella Schriftenin kanssa.
Tavassa, jolla Schriften suhtautui Filipin yrityksiin päästä hänestä vapaaksi, oli jotakin hyvin kummallista. Filipiä ärsyttivät Schriftenin alituisesti toistuvat nenäkkäät huomautukset, kuin ei Schriftenillä olisi ollut pienintäkään syytä olla vihainen tahi kostonhimoinen hänelle.
Heti heidän saavuttuaan Ternaten tärkeimpään satamaan vietiin heidät muutamaan suureen palmunlehdistä ja ruovoista rakennettuun majaan. Heitä varoitettiin poistumasta sieltä ennenkuin heidän tulonsa ilmoitettiin kuninkaalle. Näiden saarelaisten kohteliaisuus ja hyvä kasvatus olivat alituisesti Filipin ja Krantzin keskustelujen aiheina. Heidän uskontonsa ja pukunsa olivat puoleksi muhamettilaisia, puolesi malaijilaisia.
Vieraita kohdeltiin hyvin huomaavaisesti, he saivat uudet puhtaat vaatteet ja hyvää ruokaa. Kuninkaan saavuttua kertoi Filip hänelle kaikki pyytäen kuningasta viemään heidät Tidoriin, jossa Amine oli vankina. Mietittyään hetkisen ehdotti kuningas, koska hän vihasi Tidorin asukkaita, että he rupeaisivat hänen sotajoukkonsa johtajiksi ja hyökkäisivät Tidorin linnoitusta vastaan. He voisivat siten vapauttaa Filipin vaimon ja auttaa Filipiä kostamaan. Filip ja Krantz suostuivat lopulta ehdotukseen ja matkavalmistukset alkoivat. Kymmenen päivää myöhemmin lähti laivasto Tidoria vastaan vieden mukanaan neljä tykkiä ja seitsemäntuhatta miestä.