Aamiaisen kuluessa lupasi hän päästää heidät pois saarelta ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa. Hän pyysi heitä päivällisellekin, koska Krantz osasi olla hänelle hyvin mieliksi. Kun he myöhemmin polttelivat sikarejaan, uskalsi Krantz, huomattuaan komentajan olevan puhetuulella, kysyä häneltä, miksi hän niin välttämättä oli halunnut saada todistuksen kapteenin kuolemasta. Komentaja vastasi Filipin suureksi hämmästykseksi, että Amine oli luvannut mennä hänen kanssaan naimisiin, jos hän vain voi näyttää sellaisen todistuksen.
"Mahdotonta!" huudahti Filip hypäten seisoalleen.
"Mahdotontako, herra? Mutta miksi?" kysyi komentaja hämmästyneenä sivellen viiksiään vihaisesti.
"Minäkin olen melkein taipuvainen yhtymään toverini mielipiteeseen", sanoi Krantz huomattuaan Filipin ajattelemattomuuden seuraukset, "ja olisittepa tekin vain, herra komentaja, nähnyt, miten äärettömästi tuo nainen piti miehestään, olisitte tekin ollut aivan samaa mieltä kanssamme, mutta naiset ovat nyt kerran naisia eivätkä he milloinkaan ole voineet vastustaa sotilaita. Voimme ehkä senvuoksi antaa hänelle anteeksi. Maljanne, toivotan teille onnea!"
"Aion juuri sanoa samaa", lisäsi Filip huomattuaan Krantzin tarkoituksen. "En voi muuta kuin antaa hänelle anteeksi, komentaja, semminkin kun vertaan teitä hänen mieheensä."
Leppyen tästä imartelusta vastasi komentaja: "Niin, sanotaankinhan, että meillä sotilailla on onnea naisten joukossa. Hyvät herrat, juokaamme hänen onnekseen. Eläköön kaunis Amine Vanderdecken!"
"Niin, eläköön hän!" huudahti Krantzkin kohottaen lasinsa.
"Kauniin Amine Vanderdeckenin malja!" toisti Filipkin. "Mutta, herra komentaja, ettekö pelkää hänen oloaan Goassa, jossa on niin paljon kaikenlaisia vaaroja naisille?"
"En ollenkaan, sillä olen varma, että hän rakastaa minua; niin, jos puhun totta, hän jumaloi minua vallan."
"Valehtelette!" huudahti Filip.